Espanjanvesikoirat Elmo ja Oiva

Täällä voit lueskella Elmon ja Oivan elämästä ja siihen sisältyvistä tapahtumista 3.5.2008 lähtien..   

( uusimmat tapahtumat ylimpänä )

Perjantaina 28.8. pakkauduimme kahteen autoon viiden ihmisen, neljän koiran ja edellämainittujen tavaroiden kanssa ja otimme suunnaksi Haukiputaan Oulun tuntumassa. Matkan tarkoituksena oli osallistuminen Suomen Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen "Ookko nää Hukasa?", johon lähdimme siis omaa Tse:tämme edustamaan.

(mamma & Elmo, takana Eeva & Pippi, keskellä rj Katja, edessä Riitta & Tara sekä takana Jaana & Niehku)

Matka meni mukavasti hyvässä seurassa, mutta koska laskeutumisaikamme useiden pysähdyksien jälkeen oli melko myöhään, emme tehneet paikan päällä juuri muuta kuin ulkoilimme ja leiriydyimme mökkiimme. Ja sitten unta palloihin tulevia koitoksia varten..

Lauantai-aamu valkeni sateisena ja... sateisena. Aamupalan ja -lenkin jälkeen oli vuorossa tervetuliaistilaisuus, jonka jälkeen alkoivat tositoimet. Ensimmäiselle rastille matkatessamme jännitys oli käsin kosketeltavissa.. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla ;) Tehtävä oli kaksiosainen, meriosuus ja maaosuus. Kadoksissa oli kolme kokematonta kalastajaa. Eeva, Pippi ja Jaana venheeseen, meikäläinen ja Elmo kera Katjan ja Riitan maastoon. Nyt se puntti vasta väpättikin. Tarkoituksena oli tarkastaa rantaa, metsää ja rakennuksia käsittävä alue. Lähdimme liikkeelle meren rantaa mukaillen ja kiitos rj:n tsemppauksen, meikäläinenkin pystyi melko pian rentoutumaan ja näin ollen antamaan koiralle mahdollisuuden näyttää kyntensä. Rakennusten pihapiirissä Ee reagoi melko voimakkaasti, mutta sisätiloissa käytyään totesi, ettei siellä kuitenkaan mitään ollut. Melko pian tämän jälkeen perroherra nosti rannassa nokkaansa ja pudotteli metsän siimekseen. Ja meikäläiset perässä, tottakai. Ja niinhän siinä kävi, että erään puskan luota Ee tuli vastaan rehvakkaasti rulla suussaan. Liina kiinni ja näytölle.. Pusikosta löytyi kaksi maassa makaavaa ongenvapaa!! Moisia esineitä ei meillä olekaan aiemmin ollut. Hieno Ee :) Koska olimme ensimmäinen ryhmä alueella, päätimme yhteistuumin kokeilla jäljen nostamista onkien vierestä. "Olisikos jälki-hommia?" -lause sai Een painamaan nenän maahan ja aloittamaan etsimisen esineiden ympärillä. Ja jokin jälki nousi, jonka perään suuntasimme. Elmo eteni hyvin hommaillen, vaikka en ihan koko aikaa herraa nähnytkään metsikössä. Ja sitten, etään kumpareen takaa PermanenttiPentti tuli vastaan rulla suussaan kun laskeuduin rinnettä alas. Jostain aivan käsittämättömän tuntemattomasta syystä en kuitenkaan reagoinut ilmaisuun !!! Tyhmä ohjaaja!! Onneksi Eepeli ei hämmentynyt vaan palasi takaisin tulosuuntaansa, suoraan maansisässä olevassa poterossa makaavan eksyneen luokse. Jee!!! Katjan ja riitan antaessa ensiapua löydetylle, palkkasin koissun sivummalla. Soitettuamme johtoon saimme käskyn palata johtoon yhdessä eksyneen kanssa ja johtopaikalla saimme kuulla kahden muun kalakaverin löytyneen Pipin & co:n toimesta. Palautetta saadessamme saimme kuulla, etteivät löytämämme vavat olleet juttuun kuuluvia, mutta jonkunhan nekin oli sinne täytynyt viedä.. Ja tämän jonkun jälkiä Elpis lähti seuraamaan. Ilmeisesti Ee törmäsi matkalla joko tähän uudempaan jälkeen tai ilmassa leijailevaan hajuun (poteron katolla oli ilma-aukko) ja sitä kautta bongasi uhrin. Niin tai näin. Pätevästi työskennelty mamman pikku tursaalta! Ja palaute oli todella imartelevaa :)

Seuraavaksi oli vuorossa kahden sorsastajan, Irene Tavi ja Kalevi Sorsa, etsiminen pienehkön lammen lähiympäristöstä. Lammen keskellä kellui ko. kaksikon kumivene. Riitta & Tara kera Eevan saivat tehtäväkseen lähteä tarkastamaan lammen ympäristöä jalan samalla kun Katja riisuitui osittain ja hyökkäsi pusikossa olleella lasten kumiveneellä noutamaan isompaa venettä kädet airoinaan. Pienen tusaamisen jälkeen oikea vene saatiin miehitettyä, mutta ennenkuin Katja ehti lähteä paluumatkalle hän huomasi rantapenkalla makaavan miehen, jonka luokse allekirjoittanut sekä Jaana & Niehku suunnistivat rantaa pitkin. Ensiaputuokion jälkeen, ea-ryhmän saavuttua, jatkoimme etsintää niin, että Jaana, Niehku ja Katja nousivat paattiin kiertämään rantoja ja meikäläinen jäi tilan puutteen vuoksi maakravuksi, raahaamaan pientä, jo turhaksi jäänyttä venettä johtopaikalle. Merkkailin veneilijöiden ohjeista muutaman esineenkin rannalle. Myös toinen partio bongaili esineitä matkaltaan. Veneily ei tuottanut reaktioita, joten Jaana ja Niehku rantautuivat ja lähdimme kiertämään lampea toista koirakkoa vastaan (aluetta ei lammen "haaran" vuoksi pystynyt kiertämään kokonaan). Olimme edenneet vasta muutaman metrin kun vastarannalla kajahti Taran haukku. Ja kun saimme varmistuksen toisenkin uhrin löytymisestä, palasimme takaisin johtopaikalle. Mukava ja hieman erilainen rasti, jolta saimme myöskin erinomaista palautetta. Rastivastaava jopa sanoi, että "olisitte juuri sellainen ryhmä, minkä hän haluaisi lähettää oikeassa etsinnässä maastoon"! Hyvä ME!

Kolmas rasti oli poro-rasti, jossa tehtävänä oli tarkastaa n. 150m x 250 alue. Alueelle kerrottiin kadonneen Marja Mustikan, joka oli lähtenyt sieneen. Koiran tuli olla 100% porovarma, sillä alue oli poronhoitoaluetta. Tästä syystä koiran tuli myös pysytellä koko ajan 50m säteellä ohjaajasta. Koirakoksi valittiin Jaana ja Niehku, suunnistajaksi lupautui allekirjoittanut. Ensimmäistä sivua kulkiessamme törmäsimme jalkapartio-ketjuun omalla alueellamme. Hetkinen rupateltuamme totesimme yhdessä tuumin heidän olevan väärällä alueellä, jonka jälkeen he siirtyivät ja me jatkoimme matkaa. Kuljimme halkaisemalla alueen kertaalleen pituussuuntaan ja kun saavuimme "loppupisteeseen", totesi koiranohjaaja alueen olevan ihmisistä tyhjä. Saimme johdosta ohjeet palata takaisin ja koska alueen halkaisi oli nopein reitti, teimme niin. Tässä paluumatkalla Riitta "Haukansilmä" bongasi sienikorin, jonka tulkitsimme kadonneelle kuuluvaksi. Johto käski ottamaan korin mukaan, mutta perässämme hiihtänyt tarkkailija vänkäsi kaikin keinoin vastaan ja niinpä kori jäi metsään. Tältä rastilta saimme myös todella hyvää palautetta. Koira toimi kuten kuuluikin, ohjaajan ja koiran yhteistyö pelasi. Lisäksi alue oli osoittautunut aiemmille suunnistajille melko haasteelliseksi, mutta meikäläinenpä pärjäsikin mallikkaasti. TseTseTsemppiä ;)

Seuraavaksi oli vuorossa ruokailu, joka tulikin jo todella tarpeeseen (vaikka rastien väleissä jotain vähemman terveellistä napsittiinkin..). Lounas oli lohikeittoa kala-allergisille eli perunanpaloja liemessä, jossa hitusia lohesta. No, kummasti siitä täyteen tuli kun tarpeeksi lappoi itseensä. Tämän jälkeen oli pieni tauko, jonka muut ryhmät varmaankin käyttivät hyödyllisesti taktiikoita suunnitellen yms. Tse otti päiväunet koko porukan voimin ;)

Kolmannelle rastille lähdimme uutta tarmoa puhkuen. Rastilla oli tehtävänä kohdepartiointi, helikopterin lämpökamerahavainnon tarkistaminen. Paikasta saimme itsellemme ainoastaan koordinaatit ja kartan sekä toiseen käteen gps:n, joka luonnollisesti oli varsin erilainen kuin omamme. Tähän ensimmäiseen vaiheeseen menikin sitten melkoisesti aikaa.. Koirakoksi ryhmänjohtajamme valitsi Eevan ja Pipin, suunnistajaksi Riitan. Ja lopulta päästiin matkaan. Lähestyimme kohdetta ja lähempänä lähdimme kiertämään tuulen alapuolelle. Jonkin aikaa edettyämme Pippi bongasikin sinisen marjaämpärin mättäältä. Ämpärin luota Pippi nosti hienosti jäljen, jota ajettiin n. 400m noukkien matkalta mukaan kaksi esinettäkin. Jäljen lopussa oli esine ja lappu, jossa kerrottiin rva Mustikan olevan jo vallan toisaalla.. Mielenkiintoinen reeni. Saimme paljon hyvää palautetta mm. siitä, että säilytämme ryhmätyötaitomme ja hermomme tiukassakin tilanteessa. Näin ei kuulema kaikilla ole..

Seuraavalle rastille menimme kirjaimellisesti talla pohjassa. Onneksi käytössämme oli kaksi maastoautoa, sillä kova vauhti, julmetut montut sekä vesisade eivät olisi ihan joka biilille sopineet.. ;) Tässä siirtymisessä ole extremeä kerrakseen! Viidennen rastin tehtävänä oli tarkastaa erään tien vasen reuna mahdollisten, metsään menevien jälkien varalta (matka noin 500m). Tähän Katja valitsi Elmon ja allekirjoittaneen. Koko muu ryhmä hiihteli perässä merkaten jälkien lähtöpaikkoja, kirjaillen suuntia ja laskien matkoja. Todella hyvin Ee suoritti tehtävänsä, 10 jälkeä nousi. Yhden kohdalla Ee hieman haeskeli, ilmeisesti oikeaa suuntaa. Ja kyllä pieni perromies oli kovasti paljon hämillään kun jälkeä ei saanutkaan ajaa vaan piti tulla pois. Loppupalaautteessa saimme kuulla, että harjoitusta varten oli tehty jälki kahdesta kohtaa, mutta että alue oli kovin suosittua ulkoilumaastoa eli muitakin jälkiä todella oli. Ja tuo jälki, missä Ee varmisteli, oli kävelty metsästä tielle päin. Loistavan palautteen saimme jälleen niin koirakon kuin koko ryhmän toiminnasta. Jee!

Kuva: Juha Lehtikangas 

Viimeiselle rastille siirtymiseen jäi aikaa reilusti joten saimme hetken lepoa ennen loppukoitosta. Rasti sijaitsi erään mökin pihassa ja meille kerrottiin kahden marjastajan olevan hukassa. Erikoiseksi tämän rastin teki se, että ryhmänjohtajan oli jäätävä johtopaikalle meidän muiden lähtiessä maastoon. Katja valitsi tehtävään kaksi koirakkoa: Jaana, Niehku ja allekirjoittanut sekä Riitta, Tara ja Eeva. Meille luvattiin kyyti hieman lähemmäksi alueen reunaa.. Offroad-kaaralla! Niinpä sullouduimme tämän valtavan maastohirmun takaboxiin ja lähdimme liikenteeseen. Mukaamme toiseen koirapartioon lähti perässähiihtäjä polkupyörällä ja reittivalinnat tuli tehdä niin, että pyöräily onnistuisi koko matkan. Jonkin aikaa jytyytettyämme eteenpäin kyyti pysähtyi ja saimme ulkoistaa itsemme. Kotvasen aikaa palloiltuamme saimmekin yllättäen tiedon, että etsittävät olivat löytyneet. Ja meidän tehtäväksemme jäi luonnollisesti, kyytimme takavalojen kaikotessa, suunnistaa takaisin lähtöpaikalle täältä paikasta x. Interesting. Ensin pyörimme hetken karttojemme ja kompassiemma kanssa, kunnes Tamperelainen äly vei voiton.. Soitimme Katjalle johtopaikalle ja pyysimme tyyttäämään auton torvea. Ja kuullun äänen perusteella lähdimme sitten suuntaamaan takaisin. Matkalla pysäytimme myös yhden auton ja tiedustelimme sijaintiamme. Eli loppujen lopuksi melko helposti palauduimme takaisin lähtöruutuun. Toisaalta ihan mielenkiintoinen rasti, toisaalta olisimme koiraleirillä kaivanneet joka rastille koirillekin jotain tehtävää. Palaute oli ihan ok. Älyn käyttö suunnistuksen sijaan oli aivan sallittua ja siitä saimme kehuja. Perässähiihtäjä koki huonoksi asiaksi sen, että koirilta riisuttiin vaatteet kun tieto etsittyjen löytymisestä tuli. Mitä jos matkalla olisi saattanut tulla löytö? Löytyö mistä? kysyimme me. Eksyneethän löytyivät jo aiemmin. Väittivät, että heillä päin maastosta saatetaan kutsua koirakot pois ennenkuin on täysin varmaa että löydetty on se kadonnut. Huh! Onneksi meillä sentään ollaan aina 100% varmoja ennenkuin kutsu pois tulee.

Totaalisen vesisateen alkaessa ja illan pimentyessä lähdimme palaamaan takaisin majapaikallemme, väsyneinä mutta tyytyväisinä. Poikkesimmepa matkalla huoltoasemalla ostamassa hieman palkintoja itsellemme. Ja onneksi poikkesimme, sillä erään ryhmän jäsenet olivat soitelleet majapaikkaamme ja kuulleet, että aikataulussa ilmoitettua iltapalaa ei ollutkaan luvassa. Great! 12 tuntia maastossa eikä mitään suuhun pantavaa.. No shoppailimme sitten hieman enemmän ja palasimme takaisin hieman nyrein mielin. Illalla saunoimme ja tutustuimme uusiin kollegoihin. Koirat makasivat onnellisina sisällä eivätkä edes päitään nostaneet kun yksi mamma toisensa jälkeen kömpi aamuyön tunteina peteihinsä. Aamupalan ja palautekeskustelujen (ja diplomien jaon!) jälkeen lähdimme köröttelemään kotia kohti.Matkalla pysähdyimme puimaan kirjallisia palautteitamme (jotka olisivat paikka paikoin kaivanneet hieman selitystä..), mutta kaiken kaikkiaan todella hyvin meni ja kaikilla oli toooosi mukavaa!

Elmo and his girls ;)

(vas. Niehku, Tara, Ee ja Pippi)

Viime viikonloppuna 22.-23.8. Elmo ja mamma osallistuivat Koiran käyttö etsinnässä -kurssille Sastamalassa. Lauantaina vietimme aamupäivän luentojen parissa sisätiloissa koirien chillaillessa autoissa ja iltapäiväksi siirryimme maastoon pienryhmissä. Harjoitusvaihtoehtoja oli kolme: reagointiharjoitus, jäljen ilmaisu -harjoitus ja jäljennostoharjoitus. Ee suoritti kaksi viimeiseksi mainittua.

Ensin jäljennosto. Kolme jäljentekijää olivat lähteneet tieltä noin 50m välein samaan suuntaan, kävelleet kukin noin 20 m matkan ja jättäneet tähän purkin. Sitten jäljentekijät jatkoivat matkaa ja poistuivat alueelta. Jäljet tehtiin tuulensuunta huomioiden, jottei rekkulin nenä bongaisi ilmavainua. Tulevia mahdollisia tositilanteita ajatellen puin Elpille jälkivaljaiden sijasta hakuliivit ja kiinnitin liinan niihin. Lähtövaiheessa vaatteisiin ehdollistuneen perroherran nokka nousikin päättääväisesti ylös hajujen toivossa. Lähdimme kullkemaan janaa ja jäljen kohdalle saapuessamme nokka vajosi kummasti maahan ja rintamasuunta kääntyi metsään. Ja sieltähän se purkki löytyi (tosin Ee olisi kovasti mielellään porskuttanut "hajuttomasta" muovipurnukasta ohi jälkeä eteenpäin. Mamman näytettyä herkkupurkin, namit päätyivät kuitenkin oikeaan osoitteeseen. Kaksi seuraavaa nostoa menivät jo vakaasti nokka maassa. Elpis oli aika pro, mamman mussukka :)

Ilmaisuharjoituksessa kaksi jäljentekijää kävelivät tieltä metsään noin 50 metrin päässä toisistaan, etenivät noin 50metriä ja jäivät siihen. Jäljen ilmaisua emme ole koskaan harjoitelleet ´´å+pkrkoittaneella olikin pieni funtsiminen siinä, mikä ilmaisuksi riittäisi. Päädyin lopulta katsekontaktin ja näillä lähdettiin. Ensimmäinen jälki nousi hyvin ja vakaasti Eepeli lähti porskuttamaan. Noin 5 metrin jälkeen pysähdyin ja pysäytin koiran liinalla. Ja mitä tekee Ee? Kääntyy tietysti katsomaan, että mikä siellä hidastaa. Tässä kohtaa nopea sanallinen kehu ja lupa jatkaa. Ja siellähän se mm kököttikin läheisen puskan takana. Hieno Eepelsq ("Eepelskuu")! Toinen kokeilu meni aikasta lailla samalla kaavalla eli mamma sai jälleen kerran olla ylpeä vesiapinastaan <3

PS. Oiva vietti perjantai-illan ja lauantai-päivän Milli-mummun ja Nemo-iskän kanssa maalla hengaillen ihanaisen Nelli-neidon seurana. Hyvin oli mennyt ensimmäinen ero omasta perheestä (*sniff*) muiden kanssa riekkuessa ja ainoastaan nukkumaan käydessä pientä kaipausta oli ollut pienen perropojan käytöksessä havaittavissa. Ja voi tavaton, kuinka onnellinen oli penneli kun mamma meni "pitkän" eron jälkeen herraa noutamaan ;)

Nimittäin Oivan Peppi-mamma!

Lauantaina plakkariin heilahti se puuttuva 0-voitto agiliidossa ja niinpä Oikun äippä kulkee tätä nykyä FIN AVA-tittelillä varustettuna! Mahtava saavutus!

Onnea vielä ties kuinka monennen kerran, Katja ja Peppi!

Yhteiskuva super-mammasta ja ylpeästä pojastaan "kauan" sitten

Syntyi tasan puoli vuotta sitten kahden veljensä ja siskon kanssa Peppi-mamman hellään huomaan. Ja seitsemän viikkoa myöhemmin tuo persoona muutti mullistamaan mammansa ja isoveikkansa maailman.

Täytyypä oikein pysähtyä hetkeksi miettimään kuluneita kuukausia ja sitä, mitä ne ovat tuoneet tullessaan...

 Kun pikku-Oi muutti Tampereelle, elopainoa oli rapiat kolme kiloa. Nyt vaaka heilahtaa lukuun 13. Pienen kääpiön suuret jalat puolestaan saavat sään nousemaan 42 senttiin. Ei siis mikään jättiläinen, mutta katsotaan mitä tuleman pitää..

Oikku ("Nomen est omen") halusi jo pienenä tutustua kaikkeen ja kaikkiin. Ja sama meno jatkuu. Kukaan tai mikään ei tunnu tälle kaverille olevan liian epäilyttävää. Etenkin kaikki kaksi- ja nelijalkaiset  miellyttävät kovasti ja saavat pienen töpön vispaamaan holtittomasti. Toki muutaman kuukauden aikana on löytynyt jo ne Tosi Ystävätkin. Rienakamuista ehdoton ykkönen on pikku-Aapo (52cm, 20kg, 10kk), jonka kanssa temutaan niin että pusikko raikaa. Muuten oma laumamme eli Elmo-veikka, Milli-mummu, Nemo-iskä, Pilkku-"setä" sekä Rosy-"täti" ovat kuitenkin kaikkein rakkaimpia vaikka pikku-Oivalle pidetäänkin tiukkaa jöötä. Ehkä juuri siksi.

Oiva on aktiivinuori. Ruokailuryhmän pöytä ja tuolit, jalkalistat, tietokoneen ja kännykän johdot, silmälasit.. Mikään ei riitä kun hampaat vaativat tekemistä.. Myös "sallittu" tekeminen on Oolle mieluisaa. Haku, jälki, toko.. You name it! Mamman kanssa tekeminen on superia! Ja nenän käyttö on tällä pojalla hanskassa, tosin noilla geeneillä ei muuta olisi voinut odottaakaan. Mamma yrittää tehdä reeneissä vaikeita harjoituksia ja Oikku handlaa ne tuosta vain.

Summa summarum. Oiva tuli ja muutti elämämme monella tapaa. On päiviä ja hetkiä, jolloin savu nousee korvista kun pikkuriiviö raapii käsiä ja repii hiuksia huomion toivossa. Mutta ne hetket kun kääpä juoksee metsässä totaalisen onnellisena ukkoja hakien, tulee lenkillä katsomaan onko mamma tallessa, saa Elmo-veikan riettaantumaan leikkiin kanssaan tai käpertyy onnellisena syliin ja nuolaisee hellästi nenää.. Ne ovat niitä, joiden takia olen joka päivä onnellinen siitä, että valitsin juuri sen pentueen hulluimman meidän laumaamme!

Synttärisankarit telttailemassa

Elmo, ent. mamman kultapoika, nyk. hra isoherra, tuntui haluavan itselleen jääkautta ja sai mitä halusi. Elmo on nyt 2v 7kk ja kaikista merkeistä päätellen alkaa pikkuhiljaa kasvaa aikuiseksi. Tytöt ovat alkaneet pikkuisen kiinnostaa ja parille nuoremmalle pojalle täytyy röyhistää rintamusta. Tähän puututtiin oitis. Ja sitten alettiin kyseenalaistaa myös mamman auktoriteettia. Ja niin elämäämme lankesi jäätävä tunnelma kertaheitolla. Ruokailut ja lenkit jäivät, kaikki muu poistettiin. Reeneissä käydään, mutta Elpis istuu autossa ja Oiva reenaa.

Jääkausi on kestänyt tätä kirjoittaessani 10 päivää ja kyllä niitä tuloksiakin on havaittavissa. Tuon pienen riiviön (tälläkertaa viittaus Oivaan) lisäksi kodissani asustaa perinjuurin kuuliainen ja miellyttämisenhaluinen pakkaus. Pienikin äännähdys ja heti on harmaa pää tuijottamassa, että olisiko ollut hänelle kohdistettu. Ja reenaus-panna tuntuu ottavan toooodella koville, kuten arvata saattaa. Lenkillä tehdään kaikki mahdolliset temput ja toivotaan edes pikkiriikkistä huomiota. Jota ei tipu.

Muutama päivä jatketaan vielä ja sitten tutkiskellaan tilannetta normiarjessa..

Pakkasimme toistamiseen autoon kuusi vesiapinaa kera kolmen mamman ja edellämainittujen tavaroiden suuntanamme tällä kertaa Evo 21.-23.7. Vietimme mukavat päivät vaellellen kesäisissä metsissä ja öiksi majoituimme ihanan viihtyisään eräkämppään. Kilometrejä kertyi mittariin ja myös pikku-Oi pysyi mainiosti joukossa mukana. Kertakaikkisen onnistunut reissu!

Erähenkisyyttä parhaimmillaan

 Isä ja poika "lepäävät" taukopaikalla

Isot haukut kivellä (penneli on jo poistunut kuvasta..)

Väsynyt vaeltaja, mutta kumpi: isä vai poika?

Oikea vastaus: Nemo-iskä

Merkkejä Matti Majavasta

Kolme sukupolvea samalla kivellä

Perinteinen ryhmäkuva laumasta laavulla

oikealta Nemo, Milli, Rosy, Pilkku, Elmo ja Oiva

Vietimme taasen jo perinteeksi muodostuneen, joka kesäisen Pirkanmaan Vesikoirien viikonlopun Kintulammen viehättävässä rauhassa. Päivät kuluivat reenaillen, syöden, saunoen ja ihan vaan toistemme seurasta nauttien. Oli taas toooosi mukavaa, kiitos kaikille mukana olleille!

Pieni osa sekalaista sakkiamme samassa kuvassa

 Isä, poika ja pyhät joutsenet ;)

 Sisko-tyttönen tutustuu poikien anatomiaan Oikun avustuksella ;)

Elpis keppihommmissa, yllättäen :)

Aapo ja vapaa tyyli ;)

Pikkuinen Fiina, 13 viikkoinen portugeesitytsy, sai Oivan lämpenemään

... ja painiksihan se touhu menikin :)

Telttakylän väki perjantai-iltana

Our friends : Irma ja Jorma ;)

Lisää kuvituksia samasta tapahtumasta löytyy

PiVesin sivuilta sekä Uman, Menan ja Milan blogista

Seuraavassa tapahtumatäyteinen paketti kuluneilta lomaviikoilta, vaihe vaiheeltaan :)

"NIIN PIENEN HETKEN ONNI KESTI"

Agirodussa piipahdimme ystäviemme Vilin ja mammansa kera 4.-5.7. kannustamassa edellämainittuja radalla. Laumallemme oli vuokrattuna pikkuinen mökki ja sinne suuntasimme siis ensimmäisenä asettumaan aloillemme. OVapautettuamme koirat saimme huomata yhden elämänvaiheen päättyneen. Young love oli kadonnut. Ennen niin polttava poikarakkaus oli sammunut ja savuavasta tuhkasta nousi vaimea kurkkumurina kun poijjaat patsastelivat pihassa toisiaan analysoiden. Yhteenottoon kumpikaan ei ollut koko viikonlopun aikana halukas, mutta selvästi toisen läsnäolo jännitti näitä ulkoisesti aikuisia ja sisimmältään keskenkasvuisia poikia. Pikku-Oo puolestaan tykästyi Vili-setään totaalisesti, koska tämä iso herra jaksoi leikkiä ja temuta pienen kanssa loppumattomasti.

Kisapaikalla leiriydyimme tuttujen Pivesi-immeisten seuraan ja heidän asuntovaununsa terassilla olevassa häkissä oli helppo meikäläisenkin pitää toista koiraa aivan kentän tuntumassa kun toinen oli mukana vilskeessä. Näin Oikku sai moneen otteeseen tarpeellista yksinoloa mamman kanssa (= itsenäistä olemista ilman isoveikan turvaa). Aluksi Oiva oli hyvinkin huomiota herättävä haukkuessaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta sekä kimpoillessaan hihnassa ajatuksenaan tervehtiä joka ikistä koiraa. Ajan kuluessa, ja koissun väsyessä, meno muuttui kuitenkin sivistyneemmäksi ja loppuvaiheessa allekirjoittanut pystyi jo paikkapaikoin seuraamaan kisojakin. Kaikkien oleellisten suoritusten (ja shoppailun) ajaksi Elmo vaihtui völjyyn ja elo oli auvoisaa ;)  Molempien haukkujen yhtäaikainen katsomossa pitäminen tuli kuitenkin todistettua mahdottomaksi yhtälöksi. Porukassa tyhmyys tiivistyy.. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava reissu, kiitos vaan kaikille itsensä tunnistaville seurasta!

SUKU ON PA...RAS!

Viikoittaiseen vesikkotapaamiseemme saapui 6.7. iloinen yllätys kun Oivan Elsa-täti mammansa kanssa sattui paikkakunnalle. Ensin Elsa päätti olla aikuinen perrorouva ja ohittaa pikkukääpiön temuamiset päätä kääntämällä, mutta ei aikaakaan kun lapsenmielisyys vei voiton ja niinpä nämä lähisukulaiset temusivat keskenään metsä ryskyen. Olipas mukava tapaaminen!

Pusu tädille <3

P***A REISSU, MUTTA TULIPAHAN TEHTYÄ..

Käväisimme Pelastuskoiraliiton haun loppu-päiväkokeessa 10.7. Suoritus oli molempien osalta kummallinen ja todella huono. Se siitä. No comments.

OLEMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS, VOL 2 

Naapuripaikkakunnalla järjestetyt tokon SM-kilpailut saivat luonnollisesti myös meidän laumamme liikenteeseen 10.-11.7. Edellisen tapahtuman perusteella päätin jo etukäteen viedä kentälle ainoastaan yhden koiran kerrallaan, mutta kuinkas kävikään.. Pikku-Oiva käyttäytyi omalla vuorollaan kuin enkeli, ei haukkunut eikä säntäillyt vaan tutkiskeli menoa kaikessa rauhassa. Ja niinpä sekä iso- että pikkuveli saivat olla koko päivän menossa mukana. Oli kyllä ihanaa huomata kuinka harjoitus ja maltti todellakin tekevät mestarin, ainakin jollain tasolla.

Väsynyt Millipillinen

 Kisojen päätyttyä kokosimme joukkomme ja suuntasimme ulkoilemaan läheiselle järvelle. Ja koissut uiskentelivat, kuinkas muutenkaan..

Mitä isoveikat edellä..

 ... sitä pikkuveikat perässä ;)

KYLLÄ MAALLA ON MUKAVAA :)

Pakkasimme autoon kolme ihmistä, kuusi vesikoiraa ja edellämainittujen tavarat ja köröttelimme mökkeilemään Hartolaan 13.-15.7. Tunnelma oli melko tiivis eikä yhtälö olisi toteutunut ilman reenikamuiltamme lainaksi saatua suksiboxia. Hartolassa poikkesimme avainta hakemaan E:n ja O:n mummolle, joka lumoutui niin totaalisesti tästä kuuden kaljuapinan laumasta, ettei meinannut kahvinkeittoon kyetä kaverusten touhuja seuraillessaan ;)

Mökillä koitti vapaus ja sen laatuista oli menokin. Kyllä taas tanner tömisi. Kolme päivää kuluivat kuin siivillä: mammat grillailivat, saunoivat ja viettivät laatuaikaa; koirat lutrasivat järvessä, telmivät keskenään ja touhusivat kukin omia lempijuttujaan. Ja tokihan sitä pikkiriikkisen reenattiinkin ;) Meidän laumalla oli toimeksianto opetella telttailun jalo taito, jota voisimme sitten tulevan viikonlopun vesikkoleirillä hyödyntää. Tämä opettelu meni kaikilla kolmella melko kivuttomasti, sillä molempina iltoina silmät sulkeutuivat ennekuin pää osui tyynyyn. Ja aamulla herättiin virkeinä ilman mitään välikohtauksia yön aikana. Koirat tuntuivat suorastaan nauttivan tästä luonnonläheisestä, mutta hyttysettömästä yöpymisvaihtoehdosta, eikä tuo hassumpi kyllä ollutkaan.

Sarppa-tädin petiin oli tunkua

"Kato iskä mikä mulla on!"

Leppoisa lepohetki ;)

Pikku-Pilkun lempipaikka

Lomailu jatkuu, huomenna nokka kohti Kintulampea ja vesikkoleiriä..

Meidän lauma siis lomailee ja siitäpä syystä löysin vihdoin ja viimein hetken aikaa istuutua koneen ääreen kirjailemaan ylös viimeaikaisia kuulumisia. Sillä niitä on. Mistähän aloittaisi..

Ikävistä asioista tietysti :( Elmo kävi perinteiseen tapaan kontrolliverikokeissa ja arvot olivat muuttuneet huimasti siitä, mitä ne olivat puoli vuotta sitten. Ja huonompaan suuntaan tietysti. Oireita ei edelleenkään ole, mutta lääkärimme kanssa yhdessä tuumin päädyimme siihen, ettei lääkityksen aloittamista vetkuteta enää kauemmaksi. Nyt sitten heitellään nappia huuleen aamuin illoin ja.. Niin, siinäpä se. Eihän tuo muulla tavalla elämäämme vaikuttanut. Joskus syksymmällä kontrolloidaan sitten arvoja. Muutama päivä meni taas perinteisesti asiaa sulatellessa, mutta olen loppujen lopuski ihan onnellinen nyt kun päätös on tehty eikä sitä tarvitse enää miettiä. Ja pääasia on että mamman kultapoika voi hyvin <3

Myös Oiva on aiheuttanut mammalle unettomia öitä. Viime keskiviikkona reeneistä tullessamme poju oli antanut ylen autoon, josta en sen kummemmin huolestunut, mutta kotiin päästyämme pahoinvointimateriaalia alkoi tulla toden teolla. Koitin antaa vettä pieniä määriä, mutta kaikki tuli oitis monen kertaisena takaisin samoin kuin Antepsinit ja lihaliemet.. Päivystyksessä oltiin sitä mieltä, että jos penikka on virkeä ja neste pysyy yhtään sisällä niin voimme odottaa aamuun.. Illan kääntyessä yöksi Oikku alkoi kuitenkin olla jo melko vetämätön ja oksu lensi edelleen kaaressa, joten uuden puhelun jälkeen lähdimme lekurin pakeille. Pikku-Oiva oli todella reipas, vaikka oksu tuli vielä lääkärin pöydällekin. Poju kesti piikit ja nahan alle laitettavan nesteytyksen kuin iso mies. Mamman rakas <3 Eläinlääkäri kehotti seuraamaan tilannetta ja mikäli Oikku oksentaisi lääkkeistä huolimatta, olisi miekkonen kuvattava seuraavana päivänä tukoksen poissulkemiseksi. Todennäköisempänä syynä lääkäritäti piti kuitenkin "jonkin vatsalle sopimattoman nauttimista". Oivahan on lähisukulaistensa tavoin erikoistunut syömään kaiken mitä vaan suuhunsa saa.. Suunnattoman suuren laskun lisäksi saimme mukaan oksennuksenestolääkkeitä tabletteina ja vatsan toimintaa ylläpitävää pastaa muutamaksi päiväksi sekä ruokintaohjeet. Kotiin päästyämme aamuyön tunteina pikkumiehen pahoinvointi oli helpottanut ja penneli kaatui nukkumaan suorilta jaloilta. Mamma nukkui koiranunta heräten jokaiseen ääneen ja valvoen pienen unta. Torstaina Oikku voi jo paremmin, ruoka ei maistunut mutta nesteet pysyivät sisällä. Ja perjantai-aamuna maistui jo pikkuisen sapuskakin, riisiä ja hirven jauhelihaa. Sa sitten, matkattuamme Hartolaan viikonlopun viettoon, alkoi ripuli. Kuinka pienestä haukusta voikin tulla niin palkon eritettä.. Ruokahalu katosi jälleen, mutta koska ystis oli pirteä ja joi, soitin eläinlääkärille ja jäimme seuraamaan tilannetta. Lauantaina kevytateriat alkoivat jälleen maistua ja ripulikin lakkasi. Itseasiassa lakkasi koko suolen toiminta. Kauhukuvat kaikenmaailman tukoksista mielessäni seurasin ja odotin.. Ja maanantai-aamuna odotus palkittiin hienolla ja täysin normaalikoostumuksella varustetulla kakalla :) Tällä hetkellä, viikko koko kauheuden alkamisesta, ruokahalu on totaalisen palautunut, mutta vatsa ei kestä vielä palaamista normaalirytmiin. Jos ruokailujen välillä on liikaa taukoa, saattaa pulahtaa tyhjämähaoksennus. Tämä on kuulema aivan normaalia, koska kyseessä oli todella raju oksentaminen ja ripuli, josta palautuminen kestää monta päivää. Eli onni onnettomuudessa, mitä tahansa pikku-Oo söikin, se on tullut pois :) Mutta kylläpä säikäytti taas..

 Sitten iloisempiin asioihin. Loma ja aurinko ovat ajaneet meidät säännöllisin väliajoin veden äärelle nautiskelemaan. Oivan ensimmäiset kerrat menivät rannassa kahlaillessa, mutta päivänä eräänä pikkumies katseli aikansa isoveikan kroolailuja ja lähti itsekin uiskentelemaan muina miehinä. Oikku ui ulapalla pitkät kierrokset ja haki keppiäkin oikein mallikkaasti. Ja nyt maailmassa ei ole juuri mitään parempaa! Seuraavassa muutama todistusaineisto pojista rannalla.

Se on tuo mökkielämä melko raskasta paikoitellen.. ;)

Ihmiset "saivat nauttia" auringosta ;)

Hartolassa kun kerran piipahdimme, tapasimme tietysti myös karvaisia kavereita.

Oiva ja Brandy-neito ovat edelleen ylimpiä ystävyksiä, vaikka Oikku onkin jo yli tuplasti tytsyn kokoinen.

Patti kuuluu myös kestokamuihin ja herran auktoriteetista johtuen poijjilla sujuu touhut hyvin yksiin.

Loppulomalle onkin suunnitelmissa jos vaikka jonkinmoista kivaa koirahommailua: agirotu, toko sm, vesikoiraviikonloppu, mökkeilyä, vaellusta.. Lupaamme ja vannomme, kaikista tarinoidaan kuvien kera. Kunhan ehditään ;)

Viime keskiviikkona meillä oli reeneissä ainutlaatuinen tilaisuus saada konkreettisia todisteita puuhailuistamme kun mukaan saapui virallinen valokuvaaja välineineen. Kuvia tuli pari sataa ja saimme ne itsellemme ihailtaviksi.

Ensin parhaimmistoa isoveikan hommeleista...

 Tässä valmistaudutaan

urakkaan kouluttajan

seuratessa silmä tarkkana.

Elmon naamasta voi

päätellä mitä mieltä

herra on kaikesta

tupeksimisesta..

Hei rullaatirullaatirullaatirullaa!

Rintamasuunta piilolle

                        Mikään ei ole este, vain hidaste ;)

"Mitä nää panttaat?? Anna jo!!"

Ja voimaa on kuin pienessä kylässä ;)

______________________________________________________ 

Ja sitten pikkuhurjimus vauhtiin...

Reenien hankalin osuus: pikkuriiviön pukeminen

"Löytäjä sulle, nami mulle"

Varautunut pikku-vesikko ;)

KIITOS TUHANNESTI KUVISTA, LILLI!

Viime lauantaina pakkasimme Sarin kanssa autoihin omat koirat, yhden hoitokoiran sekä tavarat ja köröttelimme mökkeilemään luonnon helmaan Mouhijärvelle. Koirat ottivat ilon irti valtoimena olemisesta ja toistensa seurasta. Ja niin tekivät mammatkin ;)

Oikku ja uusi rienakamu Nelli

Koko konkkaronkka kerrankin yhdes koos

Hullu-Milli  riehaantuu totaalisesti

"Isä ja Poika" -kuvakavalkadi

Tarkkana kuin porkkana

Grillivahdit

Epäoikeudenmukaista(ko)

"Ja vanhakin nuortuu kuin lapsi leikkimään.." kun lapsi vaan tarpeeksi yrittää ;)

Milli-mummu leikittää lapsenlastaan (video)

Toki me hieman jäljestelimmekin, tarkemmat selosteet Reenipäivyrissä.

Oikun tyylinäytteet:

Näin sitä taivalletaan

Oikku löytää esineen

Oi miten hieno sukka!

Ja lopputulos oli arvattavissa:

"Mentäisiinkö jo nukkumaan?"

Viime viikonlopun helteiset kelit saivat myös meidän laumamme ulkoilemaan rutosti. Lauantaina retkeilimme ystistemme Rosyn ja Pilkun sekä mammansa kera sääolosuhteisiin kuin nenä päähän sopivissa maisemissa: järviä ja lampia oli useita matkalla ja niinpä haukkulit pääsivät tasaisin väliajoin vilvoittautumaan. Oikkukin heitti talviturkkinsa, tosin hieman vahingossa. Kivellä taiteillessaan jätkä lipesi jorpakkoon ja korkeilla tassun polskimisilla ui rantaan. Hetkeä myöhemmin miekkonen kurotteli rantapenkalta veteen ja yllättäen molskahti sinne. Tällä kertaa uiminen oli hallittua ja näyttipä pikkumies jopa siitä nauttivan. Tuleva vesipeto isoveljensä tapaan!

Sunnuntaina päätimme, onnistuneesta kokemuksesta iloisina, lähteä samoille mestoille samalla jengillä. Olimme taapertaneet tutksi käynyttä reittiä jonkin aikaa kun päätimme jälleen poiketa rantaan vilvoittautumaan. Jostain kumman syystä Pii tuli meitä polulla vastaan rannasta poispäin, mutta lähti kuitenkin mukaan ja matkaan. En muista mitä siinä teimme pienen hetken, mutta kun käänsin katseeni koiriin näin jotain kertakaikkiaan sydäntä sykähdyttävää: Oiva seisoi paikallaan ja pyöritteli päätään analysoiden kohdettaan.. Ja parin kymmenen sentin päässä Oikun naamasta sihisi ja analysoi vastapuoltaan kyy pää pystyssä! Onneksi olin nopea, käärme hidas tai molempia, mutta valtavalla kiljaisulla sain Oivan poistumaan takavasemmalle. Ja niin poistuimme me muutkin, melko rivakasti ja sydämet pamppaillen. Jatkoimme matkaa kauhun hetkiä kerraten kun yhtäkkiä, vain muutaman minuutin jälkeen Pilkku muuttui aivan oudoksi. Kävi makaamaan ihan velttona eikä suostunut nousemaan ylös, tärisi vaan maassa. Emme siis selvinneetkään säikähdyksellä ja nyt se kiire vasta iskikin. Kannoimme velttoa Pikku-Piitä vuorotellen samalla kun toinen hoiti puhelimella kyytiä lähimmälle metsätielle ja soitti eläinlääkäripäivystykseen. Matka, joka aiemmin oli tuntunut kiven heitolta, oli nyt ikuisuuden tuntuinen. Lopulta kuitenkin saavuimme tieuralle, samaan aikaan kyytimme kanssa ja eikun koko porukka autoon ja tuhatta ja sataa päivystykseen. Eläinlääkärissä vierähtikin sitten useampi tunti, Pilkku-boy oli nesteytyksessä ja sai voimakkaita kipulääkkeitä. Eläinlääkärin tutkiessa puremapaikaksi paljastui yläluomi, mutta kaikkien onneksi osuma oli ollut "epätäydellinen" eikä Piippanen ehtinyt saada kovin paljon myrkkyä. Nesteytyksen, seurannan ja monen monituisen tutkimisen jälkeen pääsimme lähtemään kotia kohti ja paluumatkalla teimme päätyöksen, että tuolle lenkille tämä jengi palaa vasta ensilumen sadettua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vietimme ensimmäistä kertaa molempien poikien kanssa viikonlopun Hartolan mummolassa. Oiva oli heti kuin kotonaan, liekkö Elmon suunnaton riemu vaikuttanut asiaan ;) Lauantaipäivän poijjaat olivat kahden kesken eikä pikku-Oo saanut aikaiseksi edes tuhoja mummun riemuksi, ihme ja kumma.

Parasta viikonlopussa taisi kuitenkin molempien poikien mielestä olla Brandy-neidon tapaaminen useampaan otteeseen. Oikku ja nti B painivat ja temusivat aivan kuten edelliselläkin kerralla, kähinä vain kuului Kuningaskunnan metsistä.

(KUVIA TULOSSA!!!)

Maanantai-ilta vierähti jälleen pentukurssin merkeissä. Tällä kertaa harjoittelimme näyttelykäyttäytymistä sekä vaikeutettuja luoksetuloja sekä kontaktiseuraamista pelkän villalangan avustuksella. Lopuksi otettiin vielä hallittua autosta tulemista. Oikku oli melko pätevä jatkä. Luoksetuloissa matka oli paljon edellistä kertaa pidempi ja matkalle oli kylvetty erilaisia leluja häiriöiksi. Ensimmäisellä kerralla lelukuja ei Oikkua kiinnostanut vaan mamman luokse juostiin töpö vispaten, mutta yhteisellä paluumatkalla jonossa viimeisenä ollut patukka meinasi kohdata noutajansa. Toisella kierroksella tuo samainen patukka kiinnosti hiukan jo tulomatkalla, mutta toistokäsky sai moiset ajatukset kaikkoamaan. Kontaktiseuraaminen oli todella onnistunutta, villalangalla ei ollut mitään tarvetta vaan poju olisi yhtä hyvin voinut olla vapaana. Katse pysyy mammassa vakaasti, mutta pientä edistämistä on havaittavissa aiemman eteen palkkaamisen vuoksi. Tästä eteenpäin siis takapalkkaa tai palkkaus sivulle. Autosta tuloa olemme reenanneet ihan päivittäin, mutta vielä vaan malttamaton vesiapina kokeilee onneaan. Tuloksetta, tottakai. Pinna kuitenkin tuntuu pidentyvän ja tämänkin asian suhteen olen (vielä) melko toiveikas.

Viime viikonloppuna Oivan Peppi-äippä ja Etna-sisko visiteerasivat Tampesterissa ja tottahan toki lapset pääsivät treffaamaan toisiaan. Paini ja kähinä täytti metsät kun sisarukset ottivat mittaa toisistaan rakkauden hengessä. Ja viimeiseen asti oli telmittävä vaikka väsymys yritti kuinka iskeä päälle. Kotiin palattuamme Oiva kaatui suorilta jaloilta eteisen lattialle ;)

Sisko ja sen veli

Hurjat pikkuperrot

KähKähKäh..

Helatorstain kunniaksi Oiva pääsi karvoistaan ja sai kesätukan. Ensimmäinen ajelu meni sekä allekirjoittaneen että avustajan mielestä paljon odotettua paremmin, pikkuherra ei ollut touhusta juuri millänsäkään. Paikka paikoin tuntui jopa nauttivan. Tosin ajan kuluessa tylsistyminen alkoi vaikuttaa levottomuutena, mutta melko kivuttomasti selvittiin.

Ennen urakan aloitusta

Uusi look

Pilkullinen spanielipoika

Kävimme lauantaina kokeessa (SPeKL:n hakukokeen loppu/päivä) ja koska otsikossa ei ole riemun kiljahduksia niin voimme päätellä kokeen menneen ei-toivotulla tavalla. Allekirjoittanut pilasi kokeen, vaikka koira työskenteli hyvin. Lyhyesti ja ytimekkäästi: en kyennyt maaston ja oman jännitykseni takia lukemaan ja sitä myötä tukemaan Elmoa vaikka perroherra sitä kuinka toimittikin. Jopa testaaja havaitsi koiran eleet allekirjoittaneen vain paahtaessa eteenpäin :( Eikä siitä sen enempää.

Tätä "pikku seikkaa" lukuunottamatta homma meni ihan hyvin. Ilmaisut olivat hyvät, työskentely mukavaa vaikka ilmasto oli trooppinen ja koira luki ohjaajaansa hyvin. Ja ohjaajan olo paheni entisestään kun arvioinnissa Ee kävi jalkoihini makaamaan ja katseli alta kulmiensa kysyvällä ilmeellä "miksi mamma olet minulle vihainen?"

Niinpä niin... Tästä vaan porskutetaan kohti uusia mahdollisuuksia. Ja toivottavasti on taas opittu jotain...

Aloitimme siis maanantaina pikku-Oon kanssa pentukurssin Koirakoulu Cannuksen riveissä. Paikalle mennessämme Oiva oli lievästi sanottuna hämmentynyt, kun Elmo-veikka jäikin autoon odottamaan. Taisi pikkukaveria hiukan jännittääkin kun ei ollut isoveli turvana ;) Vaikka olen poikia erikseenkin kuljettanut niin kyllä se toisen läsnäolo vaan kummasti tuntuu rohkaisevan. Paikalla oli lisäksemme viisi 10vkoa - 6kk ikäistä penneliä ja rotukirjo oli laaja. Oivaa olisi aivan mahdottomasti kiinnostanut lähempi tuttavuus muiden kanssa, mutta tätä ei tietenkään kesken opiskelun sallittu.

Ensin harjoittelimme luoksepäästävyyttä niin, että kouluttaja tuli luokse, kyykistyi ja käpälöi koiraa läpikotaisin syötellen samalla nameja. Kuten saatatte arvata, tässä ei Oivan kanssa ollut ongelmia. Niin, paitsi ne kamalat sikaäänet..

Seuraavaksi harjoittelimme luoksetulemista niin, että kouluttaja piti kiinni pennun pannasta ja omistaja leikitti, sitten leikki katkesi ja omistaja lähti juoksemaan pois päin. Kesken matkan huudettiin kerran koiran nimeä ja lopussa kyykistyttäessä kerran käsky ("tänne"). Ja täyttä nelistystähän sieltä poju viiletti töpö huimasti vipattaen. Ja taas leikittiin. Luoksetuloahan meillä harjoitellaan monta ja monituista kertaa joka päivä mm. ulkoilun yhteydessä, mutta eihän sitä voi liikaa reenata :)

Sivulletuloa otettiin myös. Tätähän Oivan kanssa olen jo reenannut joten samalla kaavalla jatkettiin. Toisen käden avustuksesta olemme jo päässeet pois ja poju on muutenkin nopeasti hokannut asian juonen. Jotain huojentavia havaintoja siis :)

Sitten vielä katsekontaktia siten, että haukku pyydetään eteen istumaan ja namikäsi loitonnetaan vartalosta suoraksi sivulle. Ja koiran siirtäessä katseen kädestä ohjaajan silmiin, palkkaus. Tässä Oikku-boy on pro! Mutta jätkäpä on pikkunassikasta oppinut että silmiin napittaminen kannattaa pitemmän päälle.

Lopuksi menimme läheiselle hiekkamontulle ja pennut pääsivät leikkimään. Alkulämmittelyn jälkeen Oivan sielunkaveriksi päätyi pikkuinen dreeveripoika, jonka kanssa käytiin hurjat painit ;)

.. meidän laumalla ja se ilmenee niin, ettemme paljon kotona paikkoja kuluta :) Eli menoa ja meininkiä riittää, seuraavassa hieman kuulumisia kuvin.

Wappuaattona visiteerasimme ihmis-sukulaistemme luona ja valokuvausta harrastava talon isäntä nautti kun sai taiteilla koiruuksien kustannuksella ;)

SMILE :)

Haastetta valokuvaajalle

"Oikeesti, voisko joku auttaa?"

Oivasta on tullut iso poika, vaikkei sitä huomaakaan kun pörröä joka paivä katselee. Kalenterin mukaan ikää kuitenkin tulee mittariin ja niinpä koitti aika ensimmäisen rokotuksen. Inka-täti nautti 100% pikkupojan huomiosta ( ja hampaista..) eikä Oikku edes huomannut pistoshetkeä. Kovasti oli poju oma itsensä, tutkiskeli paikkoja ja kohtasi uudet ihmiset töpö vispaten.

Suihkunraikas kyklooppi

Mamma joutui irrottautumaan arjesta ja rakkaista pojistaan työ-risteilyn ajaksi ja veljekset pakkasivat tavaransa matkatakseen hoitoon Nemo-iskän ja Milli-mummun luokse. Visiitti meni hyvin, vaikkakin pikku-Oo kokeili luonnollisesti purukalustollaan lähes kaikkea mahdollista. Koissujen kesken kyläily meni hyvin, vaikka pojan piti iskää vähän kiusata penkiltä roikkuvasta hännäntöpöstä puremalla..

Mamman armaimmat

Suurin osa ihmisistä makasi kotonaan huonovointisina, mutta meidän jengi painalsi vappupäivänä nauttimaan auringosta ja luonnosta.

Mukana vappuretkellämme olivat ystiksemme Rosy ja Pilkku mammansa kera. Kilometrejä kertyi vajaa kymmenen, mutta evästauot olivat antaumuksellisen pitkiä jotta pikkumies sai kerätä voimia. Myös kantokassissa huilittiin matkan varrella.

Aloitetaan wappupotretilla

Vesikoirat vesistelee

Mamman kulta poseeraa <3

Toinen on kukkulan kuningas

Pii ja Rosy ottaa arskaa

Mamma ja rakkaat :)

Oo toimii eväsvahtina

Veljekset kuin ilvekset

Viikonloppuna saimme kotiimme ensimmäisen koiravieraan kun viehko Brandy-neitonen saapui mammansa kanssa yökyläilemään.

Nti B on 7kk Bichon Havannais typy, kooltaan melkein grammalleen Oivan painoinen. Aluksi uudet tuttavuudet katselivat toisiaan etäämmältä, mutta pikkuhiljaa välimatka lyheni.. Ja tässä oli lopputulos:

"Alakkonää mun kaa??"

Halipusu ;)

Olipahan jälleen kerran villiä melskettä, helinää, helskettä.. Lapset temusivat aivan tikahtumispisteeseen asti.. Ja sitten tuli totaalinen sammuminen niille sijoilleen. Ja pikku-unien jälkeen homma jatkui. Myös yöllä, Een ja mammansa ollessa kokeessa, "koiravahti" oli herännyt unestaan kummallisiin tumpsahteluihin ja ähinään.. Painimatsi keskeytettiin sillä kertaa portin avustuksella :)

Brandy odottelee ensimmäisiä juoksujaan alkavaksi ja sateenkaaripoikamme Elpin hajuaistin mukaan tuohon ei varmasti kovin kauaa mene. Ensimmäisenä iltana B:n tuoksu veti jopa jätkää hieman puoleensa. Onneksi mamman sana on vielä laki ja haukut saivat olla samassa porukassa visiitin ajan. Eikä tuo tuoksu enää seuraavana päivänä tuntunut perroherraa kiinnostavan.. Metka otus :)

Viime yönä tuntien ja taas tuntien pusikoissa tarpomiset tuottivat sanoinkuvaamattomia ilon hetkiä kun Elmo, mamman oma rakas pörröpää, läpäisi Pelastuskoiraliiton hakukokeen loppu-pimeä -osuuden erinomaisin arvosanoin!

Elmo oli yhdellä sanalla kuvattuna loistava! Eikä allekirjoittanutkaan ollut pöllömpi. Kokeeseen on varattu aikaa 45 minuuttia, me viivyimme hommissa 20 mintsaa. Kaikki ilmaisut olivat täydellisiä ja muutenkin homma vaan toimi kuin unelma. 3/4 kokeista on siis suoritettuna.. Mamma on ihan seitsemännessä taivaassa!

Suurensuuri kiitos kaikille reenikamuillemme! Ilman teitä emme olisi tässä!

__________________________________________

Mainostettakoon myös, että ihanainen Milli "Oivan mummu" Pillinen suoriutui samaisesta kokeesta myös erinomaisesti ja saavutti samalla ainokaisena Tse:läisenä hälytysryhmäkelpoisuuden kahdesta lajista!

Oivan kanssa on reenailtu hakua JO parisen viikkoa joten lienee aika laittaa lukijoille muutama todistusaineisto aiheesta...

Piskuisissaa etsintäliiveissään hän kiitää pimeydessä

Maalimies löydetty (=namit parempiin suihin)

Makaavakaan persoona ei jänskätä yhtään

Lopuksi leikitään kuten asiaan kuuluu

Laitetaampas muutama kuvatus isoveikastakin pätevänä jätkänä:)

Totisena hommissa

Halki, poikki ja pinoon

Vietimme ihanan päivän retkeillen pääsiäisen kunniaksi ystistemme Rosyn ja Pilkun kanssa oikein urakalla keväisessä luonnossa.Samalla OivaToikka korkkasi retki-uransa ja pääsi nuotiomakkaran makuun ;)

Mamma hankki tällaisia tilanteita varten pikkukoirien kantokassin, sillä vaikka Oikku onkin sangen reipas ja luulee kipittävänsä siinä kun isommatkin, iskee väsy jossain vaiheessa kilometrien karttuessa. Oiva jopa osaa arvostaa "kasseilua" ja katselee tyynen rauhallisesti maisemia kun mammansa rämpii hangessa hiki päässä..

Meidän perhe retkeilee

Nuotiovahti nro 1

 Nuotiovahti nro 2

Isot koirat poseeraavat kevätauringossa...

... ja pikkukoira kerää voimia paluumatkalle

Ensimmäinen virallinen yhteispotretti tällä kokoonpanolla

Kyllä retkellä on mukavaa!

Tässä vihdoin kamerasta ulos saamiani kuvia Oikun "uuden elämän" ensitaipaleilta

Junassa matkalla tampesterilaiseksi

Pikkumies suloisuuden perikuvana..

.. Ja omana itsenään (huomatkaa hullun kiilto)

Isoveikan kanssa tutkimassa maailmaa

Isoveikan, isin ja mummun kanssa on aika kivaa!

Ensimmäinen yhteinen viikko on takana ja mukavasti pyyhkii. Elppi-veikan alkujärkytys on karissut ja tätä nykyä pojat jo haeskelevat yhteisiä leikinalkeita, vuoroin kummankin aloitteesta. Kerran yllätin pojat jopa samasta pesitä, vierekkäin nukkumasta. Luulen, että kunhan Oivariini kasvaa, näistä hepuista tulee vielä hyvät kaverit.

Viikkoon on sisältynyt myös kosolti muiden haukkukamujen tapaamista. Milli-mummu ja Nemo-isi ovat toimineet monena päivänä hyvinä sosiaalistajina pikku-Oivalle. Myös Rosy ja Pilkku sekä Peppi ja Miina ovat päässeet yhteisten ulkoilujen lomassa tutustuman uuteen tulokkaaseen. Kaikkien haukkujen kanssa kohtaamiset ovat menneet mainiosti. Oiva ei jännitä vaan menee reippaasti tutustumaan uusiin ystäviin ja koittaa kipittää näiden perässä niin kovaa kuin vaan pikkutassuistaan pääsee. Ja sitten kiukuttaa niin vietävästi kun ei meinaa pysyä isojen haukkujen vauhdissa mukana.

Ensimmäisissä reeneissäkin on käyty ja ensimmäinen ukko haettu :) Läsnäolijat meinasivat tuupertua liikutuksesta kun Ilmiselvä Sankarimme kirmasi maalimiehen luokse. Myös makkararinkiä on harrastettu kovasti ja ahneen & reippaan pikkukoiran mielestä se on ihan huippua!

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut melkoisen paljon. Muutimme uuteen kotiin viime perjantaina ja eilen pikku-Oiva saapui sulostuttamaan arkeamme.

Junamatka Kokkolasta sujui hyvin, Oiva lähinnä nukkui ja välillä heräsi protestoimaan kun ei päässyt lattialle tutkiskelemaan. Isoveikka Elmo tavattiin ensimmäisen kerran kotipihassa. Aluksi Oiva tutkaili tilannetta omaan tyyliinsä, mutta sitten uteliaisuus vei voiton ja nuuskuttelu puolin ja toisin alkoi. Kotona Oiva tutki paikat ja asettui rentona jätkänä heti taloksi. Myös isoveikan kiusaaminen alkoi heti. Elmo tuntuu olevan melko pitkäpinnainen pennun kanssa, antaa pomppia ja repiä korvista ja hännästä. Ainoastaan sukupuolikalleuksien pureminen meni yli Elpin hilseen ja Oivaa muistutettiin äänekkäästi omasta asemastaan. Oiva on fiksu kaveri ja uskoi heti veikan kommentointia. Tosin, riekkuessaan pikkumies unohtaa nopeasti ja Emppu luultavasti joutuu herraa toistekin muistuttelemaan.. Myös pidätyskyky tuntuu olevan Oikulla mainio, yhtään pissää ei ole tullut sisälle edes yön aikana. Tosin, ulkona on käytykin useampaan kertaan. Ulkoilut sujuvat mukavasti, välillä Oiva matkaa mamman kainalossa, mutta suurimman osan matkaa pikkuherra kipittää reippaasti laumansa mukana. Luoksetuloa harjoitellaan paljon ja ahneena yksilönä Oiva on jo oppinut, että huutoon kannattaa reagoida, koska siitä saattaa saada herkku-hirvenlihaa. Ruokahaluun uusiympäristö ei myöskään ole tuntunut vaikuttavan vaan nappulamössä katoaa kitusiin melko vauhdikkaasti.

Tästä jatketaan.. Kuvia pojista ilmestyy heti kun saan ne siirrettyä kamerasta koneelle.

Tämänkertainen Kokkolan visiittimme sisälsi päätöksentekoa ja sen vaikeutta, penneleiden pyörittelyä, testausta, mietintää ja mietintää.

Myös Elmon kasvattaja oli mukana analysoimassa pentusia ja antamassa "ulkopuolista" näkemystä meikäläisen pähkäilyn helpottamiseksi. Uskomattoman vaikeaa tuo valitseminen kyllä on. Kaikki pennelit ovat edelleen tasaisen loistavia pakkauksia, mutta kaikkien osapuolten mielestä yksi oli kuitenkin eniten meidän olosuhteisiimme ja touhuihimme sopiva.

Siispä ylpeänä esittelemme perheemme tulevan jäsenen, Elmon pikkuveikan:

OIVA

Pikku-Oiva 5 viikkoa

Pentupainotteinen viikonloppumme piti sisällään myös paljon ulkoilua Isojen Haukkujen kanssa. Tosin olimme lähes koko ajan hälytysvalmiudessa starttaamaan jos pennelit heräisivät vähän matkan päässä ;) Tapasimme reissullamme myös Elpin kasvattajan pitkästä aikaa, kun hänkin kävi pentusia pyörittelemässä. Samalla hän sai oivan tilaisuuden tutustua kasvattiinsa ja lihapullan voimalla ikuinen ystävyys oli valmis alkamaan :)

Lauantaina sää oli mitä ihanin ja niinpä nämä karvakuonot mammoineen ryntäsivät merenrantaan kirmailemaan.

Kaatumatauti vaivasi tälläkin kertaa

Poijjaat kasvattivat reisilihaksia

Kukkulan Kuningas

Yleinen hepuli tuppasi myös vaivaamaan ajoittain

Virallinen ryhmäportetti tältäkin reissulta

Huomenna jälleen keula kohti kokkolaa ja päätöksiä tekemään..

Vietimme kokonaisen viikonlopun Kokkolassa matkassamme ystiksemme Milli ja Nemo mammansa kera. Pääasiallinen syy matkusteluun oli tietenkin penneleiden katsastaminen, mutta lähes kaiken vapaa-aikamme (lue: kun pennut nukkuivat) vietimme isojen haukkujen kanssa kirmaillen.

Ensin kuvatuksia neljäviikkoisista sydäntenmurskaajista

Täytyy syödä, että jaksaa temuta..

.. ja sitten taas ruokailla

Pilkku on mamman poika <3

On villiä melskettä..

Santtu löysi lelun ;)

Läheisyys lämmittää

Pentuja vellottiin ja pyöriteltiin ahkerasti ja kovin samanlaisiltahan nuo vaikuttavat: rohkeita pikkumarsuja kaikki. Viikon päästä mennään uudelle visiitille ja silloin toivottavasti jo näkyisi pieniä erojakin. Tai ainakin meikäläisen on valintansa silloin tehtävä..

Seuraavaksi tulossa kuvia "isojen" haukkujen viikonlopusta keväisessä Kokkolassa...

Mitäpäs sitä jaarittelemaan, seuraavassa kuvia kolmeviikkoisista jässiköistä.

Baari on vielä auki ;)

Vilpertit Minttu, Santtu ja Ville vauhdissa

Enää kolme yötä ja sitten päästään ensivisiitille penneleitä tapaamaan. Täytyy koittaa olla mahdollisimman neutraali ja tasapuolinen kaikkia kohtaan eikä antaa ensivaikutelman muodostaa mitään mielikuvia valinnan suhteen vielä tässä vaiheessa.. Nyt "vaan" katseltaisiin ja tutustuttaisiin ja vasta viikko tuosta eteenpäin tehtäisiin päätöksiä.. Niinpä niin, varmaan kykenenkin olemaan ihastumatta kehenkään..

Onneksi mukana reissussa on "henkinen persuksille potkija" ;)

Saimme viikko sitten ihanan tilaisuuden viettää laatuaikaa ystäviemme seurassa, kun Elmon tosirakkaus Vili mammansa kera saapuivat tapaamaan meitä.

Pojat olivat eteenpäin kulkiessamme "aikuisia" gentlemanneja, mutta paikalleen jäädessämme vanhat ystävykset intaantuivat lähes pentumaiseen leikkiin keskenään. Mammojen katsellessa tippa linssissä pieniä poikiaan.

"Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain.."

"Ollaan ystäviä jookos, ollaan ananas ja kookos.."

"Oli kiva nähdä, tavataanhan pian uudestaan"

Yleisön suuresta kysynnästä johtuen julkaistakoon jälleen tuoreet kuvat penneleistä.

Silmät ovat auki ja mönkiminen on kuulema aika ajoin jo melkoista.

Poijjaat painimassa

Pikku-Pilkun noukka ;)

Enää reilu viikko niin suunnataan kirsut kohti Kokkolaa...

 Kekseliäs Lilo-siskon mamma keksi, että ilahduttaisimme kasvattajaamme Maria ja teettäisimme hänelle taulun P-pentueesta.

Mallina on käytetty viime kesäisen tapaamisemme kuvaa, jossa oli neljä sisarusta ja siihen on sitten lisätty puuttuvat kolme koissua.

Aika hieno, eikös vaan ;) Tunnistattekos Pikku-Een joukosta..?

Niin se aika rientää, jo viikko takana elämää pienillä pentusilla :)

Pikku-kirsut alkavat saada väriä ja kokoerojakin alkaa löytyä.

Prinsessa-Minttu

Santtu the Big Guy

Ville Vallaton

Pikku-Pilkku ;)

Kaikki kuvat: Jani Suvanto

Ystävänpäivän ja Neemo-sedän synttäreiden kunniaksi vietimme Een kera laatuaikaa   super-ihanien vesikkokamujemme kanssa retkeillen.

Retki oli.. hmm.. antoisa kaikkine kokemuksineen.. Nuotiopaikan puuvaratot olivat "hieman" päässeet kostumaan ja niinpä, lukuisista yrityksistä huolimatta, emme tarvinneet paperia, jotta makkarat eivät polttaisi sormiamme.

"Nautiskeltuamme" pääruuan, siirryimme jälkkäreihin eli ystävänpäivän kunniaksi Berliinin munkkeihin. Ne olivat jäätyneet repussa, tietenkin. Nakersimme "herkkuja" kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä havaitsimme liikettä pienen matkan päässä. Pieni päästäinenhän se siellä taapersi henkensä edestä turvakoloa etsien. Tai niin luulimme. Päästäinen nimittäin kaikista haukahduksista ja kiljahduksista huolimatta lähestyi leiriämme. Lähestyi ja lähestyi. Ja lopulta meni maassa olevan repun alle. Välillä tämä jyrsijäinen kirmaili jaloissamme törmäten mm. Rosyn tassuun, mutta palasi aina repulle. Tai tarkemmin sanottuna repun vieressä olevaan muovikassiin. Jossa oli makkara. Tämä otus ei pelännyt ketään eikä mitään. Ilmeisesti makkaranhimo sai päähän itsetuhoisia ajatuksia. Hra Päästäinen kuljetettiin kauemmas muovipussissa ja laskettiin jäälle kera makkarapaketin. Ja hän palasi jälleen lähemmäs leiriämme, mutta tällä kertaa ymmärsi piloutua koloonsa odottamaan poistumistamme.

Koska koirien pitäminen poissa pikku-jyrsijän kimpusta oli melko kokonaisvaltaista puuhaa, laskin munkkini penkille ollen näin melko ajattelematon ollakseni itsekin koiranomistaja. Luonnollisesti, kun munkkiani kaipasin,  se oli jo saavuttanut toisenlaisen määränpäänsä ja huuliaan lipovien koirien lisäksi ainoa todistusaineisto mahdollisesta olinpaikasta olivat maassa olevat kuorrutuksen palaset.

Paluumatkalla yritimme urhoollisesti taapertaa pimeydessä ohi oman risteyksemme (eipä olisi ollut ensimmäinen kerta..), mutta onneksi kolmikkomme tarkkaavaisin jäsen oli jälleen skarppina ja johdatti meidät oikealle polulle.

Mutta mitäpä me pienistä kun eivät nekään meistä.

Tärkeintä on, että seura oli parasta A-ryhmää :)

Yleisön pyynnöstä laitetaan hieman lisää vauvakuvia 2vrk ikäisistä pötköistä. 

Tänään pikkuiset perropörrö-pennelit saivat työnimet:

Ihastuttava neito "Minttu"

Siskoaan eniten muistuttava jäbä "Ville"

Eniten äidiltään väriä perinyt kundi "Santtu"

Aivan precis isänsä kopio töpöineen päivineen "Pilkku"

Eilen illalla klo 17 jälkeen alkoi tapahtua ja kauan odotettu syntymän ihme tapahtui.

Yksi ihana prinsessa ja kolme komeaa prinssiä näkivät päivänvalon lähes perä perään ja koko homma hoitui hienosti. Peppi-mamma on esimerkillinen äiti ja hoivaa pienokaisiaan rakastavasti.

Pojat ovat ruskea-valkoinen, valko-ruskea ja musta-valkoinen (töpö) ja tytsy on valko-ruskea.

Eivätkös olekin ällöttävän söpöjä ;)

Nyt sitten odotetaan muutama piinaava viikko ennen ensikohtaamista.

Reeniystiksemme Henna, Uuno ja Kita olivat lähettäneet meille kuvahaasteen johon seuraavana vastaamme.

Ohjeistus oli seuraavanlainen:

1. Go to the 4th folder in your computer where you store your pictures.
2. Pick the 4th picture in that folder.
3. Explain the picture.
4. Tag 4 people to do the same!

Tässä meitin tulos:

Elmo, Milli ja Nemo odottavat hienosti autossa reeneissä 2008

Seuraavaksi haaste lähtee Jennille & Mirolle, Empulle & Kolalle sekä Tiinalle, Dustylle & Dimmulle :)

___________________________________________________________________

Sitten vielä kenties yksi viimeisistä mammakuvista sillä h-hetki lähestyy: 60vrk on tänään täynnä ja merkkejä kuulema jo ilmassa :)

Täällä mansesterissa vietetään lauantaina pienimuotoisia "valvojaisia" hyvän seuran ja puhelimen tuijottelun merkeissä.. Tai sitten juhlitaan jo varpajaisia ;)

Saimme suuren ilon osaksemme kun Milli ja Neemo-setä tulivat viikonloppuna yökyläilemään. Meikäläinen opetteli kolmen karvapään kanssa liikkumista ja pikku-Ee sai kokemusta siitä, ettei ole ainoa vesipää talossa. Hienosti meni tämäkin visiitti eikä eripuraa syntynyt edes nukkumapaikoista: Elmo makoili lattialla lähellä meikäläistä, Milli omalla pedillään ja Nemo köllötteli Elpin pesässä ;)

Tässä odotetaan ruokailun alkamista (huomatkaa kenelle se on selvästi raskainta..)

Lumessa ulkoilemassa

(toim.huom. hihnojenkin kanssa alkaa jo luonnistua, eikä meikäläinen ole enää ihan tuhannen solmussa)

Ja jotta totuus ei unohtuisi, laitetaan tuore kuva Peppiläisestä, jolla h-hetki lähestyy huimaa vauhtia. Tosin, me kaikki muut taidamme olla siitä huomattavan paljon enemmän tohkeissamme..

Masuasukit 53 vrk

Peppi-rouva kävi siis röntgenissä ja lääkäri löysi masusta varmuudella kaksi pientä koiran alkua. Jännitys sen kun nousee kohti loppuaan kun odotellaan tuleekos sieltä maailmaan ne odotetut sisko ja veli vaiko jokin muu kokoonpano. Ja onko mukana "salamatkustajia", jotka eivät itseään ole näyttäneet..

Masu 50 vrk

 Elpin tuleva pikkusisarus nimittäin :) Pidetään peukkuja, että sukupuolijakaumakin osuisi nappiin. Vielä pari päivää röntgeniin ja lopullisen määrän selviämiseen..

On se rouva vaan ihana

 Peppiläinen ja masu noin 6vkoa 

Pepin mamma koittaa lietsoa Mansesterin fanijoukkojen malttamattomuutta lähettämällä kuvia masun kasvattelusta.. Ja onnistuu siinä täydellisesti ;)

Mökkikin pennunkatsomareissulle on jo varattu, enää pitäisi tiitiäisten syntyä.. Kyllä se on tuo odottavan aika aivan kamala pitkä..

Tänään oli kauan odottamamme päivä...

Ja Pepin masussa todettiin kuin todettiinkin pikkupörrösiä!!

Ensimmäiset jännitysmomentit ovat siis takana, muutama vielä edessä..

Ihastuttava Peppi-äippä

 kuva: Katja Pulkkinen

Ylpeä, tuleva isi-pappa poseeraa

"Iskä" ja "Mummu"

Koska pikkukoiria näytti ultran mukaan olevan vain 2-3, käy Peppi vielä muutaman viikon päästä röntgenissä lasketuttamassa poikueensa. Toivotaan, että sieltä löytyisi meidän perheemme vahvistukseksi täpäkkä pikkujätkä.

Retkeily jatkui päivittäin ja nuotiolla paistetusta makkarasta tuli lähes pääravintomme ;) Stressi ja työpaineet jäivät matkalle ja loma teki tehtävänsä. Ja koska reeneilu oli pannassa pakkasen takia, tulivat tuntikausien ulkoilut myös koirille enemmän kuin tarpeen..

Ensin muutama kuva lauantai-illan otsalamppuretkemme "kohokohdasta"

Pikku-Pilkku pitää urheasti asemansa vaikka Neemo-setä pyrkii apajille

Sitten maanantain retkeen ja valoisampiin kuviin. Pakkasennätys (-17 astetta) ei menoa haitannut, mutta kaunisti maisemia kuurapinnoitteellaan.

Joukossamme esiintyy paljon ajoittaista "kaatumatautia" ;)

Ja tätä tautia Pikku-Een on välillä kovin vaikea ymmärtää :)

Een on myös vaikea ymmärtää miksei hän mahdu koskaan mukaan Äiti & Poika -leikkiin. Yrittämisen puutteesta ei perroherraamme kyllä voi syyttää..

Juoksuuuuuuunnnnn!!!!

 Kaksi myttyä ja lilla-Ee

Tukos herra Pilkun polulla :)

Perinteinen ryhmäpotretti (jotta lukijat eivät huolestuisi sen puuttumisesta..)

.. retkeilyllä vesikoirajengin kanssa:)

Uudenvuodenpäivänä vietimme yhdessä laatuaikaa kirmailemalla pakkassäässä ja evästelemällä auringonpaisteessa, lumihankien kimaltaessa.

Hieman erilainen ryhmäkuva tälläkertaa

Juhlalounas pyhien kunniaksi (=hevosen kakkaa)

Neemo-setä leikkii (..vain..) äitin kanssa

Kukaan ei yllätä vesikoiria (edes pissalta palatessaan)

Pikku-Pii, Iso-Nee ja keppileikki

Seuraavana päivänä seurueemme retkeili otsalamppujen avustuksella, talven tähänastisissa ennätys-pakkaslukemissa.

Kirkas tähtitaivas pakotti ihmiset heittäytymään hankeen selälleen ja ihastelemaan luonnon kauneutta. Koirien(kin) mielestä tämä käytös oli sangen outoa ja kaikki karvanamat riehaantuivat totaalisesti.. 

Makkarat (ja sukulaiset) maistuivat talvisessa illassa niin koirille kuin ihmisillekin

Ja tarina jatkuu sillä ennen loppiaista on luvassa vielä uusia retkiä...

Joululomamme oli yhdellä sanalla kuvattuna antoisa.

Aattona Elmo veti jälleen pisimmän korren lahjojen saamisessa, kuten arvata saattoi. Seuraavassa kuvasatoa..

Ensin Pikku-Ee etsi kuusen alta omat pakettinsa..

.. ja seuraavaksi Ee avaa itse pakettinsa..

 .. ja sitten herra patsastelee saaliinsa kanssa ylpeänä.

Joulusapuskoita sulateltiin kamujen voimin.

Pennuntuoksuun Elpis sai siedätystä ihanaisen Brandyn (4kk bichon havannais -neiti) avulla useampaankin otteeseen. Ja Elmo oli aikuinen! Pikku-Bee sai huoletta leikkiä "sedän" leluilla ja olla kuin kotonaan Empun mummolassakin, perroherra vain katseli tyynesti touhuja sivusta ja koitti nostella nenäänsä pois pikku naskalien ulottuvilta.

Jopa mummon huomion jakaminen nieltiin mukisematta (vaikka koville sen täytyi ottaa..)

Ulkoilmassa "vanha"herra palautui omaksi itsekseen ja ryhtyi leikkiin ystävänsä kanssa sillä seurauksella, ettei Brandy enää törmäyksen voimasta hankeen muksahdettuaan ollutkaan ihan varma Elmon kanssa leikkimisen ihanuudesta..

Lisää karvanaamoja tavattiin kun mamman ystävät kokoontuivat ulkoilemaan kukin oman mussukkansa kanssa.

Mukana menossa olivat Een ja Brandyn (joka ei muun joukon suuresta energiamäärästä johtuen halunnut yhteiskuvaan) lisäksi vanha ystävämme Patti the Rottweiler sekä uusi tuttavuus staffipoika Bono 6kk.

Mukavasti jannut toimeen tulivat, vaikka Elpis joutuikin Bonolle aluksi kertomaan ettei vesikoiraa tulla tervehtimään soitellen sotaan -mentaliteetilla. Yksi kirosana riitti ja tämän jälkeen juostiin ja haisteltiin sulassa sovussa. Patti puolestaan sai Eeltä edelleen ihailevia katseita ja palkitsi pienen miehen suurimmatkin unelmat villiintymällä leikkiin herran kanssa.

Loman ihan ehdottomasti paras tapahtuma koettiin kuitenkin palattuamme Tampereelle kun Een salaiset päiväunet toteutuivat ja kuoma pääsi pitkän erossaolon jälkeen viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa ikuisen bestiksensä Vilin kanssa.

Aluksi oltiin "isoja poikia" ja kuljettiin rinta rottingilla toisiaan mittaillen.. Ja sitten päätettiin alkaa leikkimään! Ja mikä iloisinta, tällä kertaa poikain leikit eivät olleet enää aivan yhtä seksuaalis-painotteisia kuin kesällä..

On se vaan hassua, että vaikka "pikkupojat" näkevät toisiaan nykyään melko harvoin, jokin side tuntuu kestävän. Ja toisella kokeillaan kaikki mahdolliset kotkotukset kun muille ei uskalleta.. Se lienee sitä todellista ystävyyttä!

Meidän perhe viettää joulun mummoloissa Hartolassa ja palaa "arkeen" muutaman päivän päästä reenien merkeissä (kuinkas muutenkaan..)

Toivotamme kaikille, niin kaksi- kuin nelitassuisillekin oikein ihanaa joulunaikaa ja antoisaa vuotta 2009!

Iltana eräänä suuntasimme kulkumme Pilkun ja mammansa kera Tampereen keskustan vilinään ihan vain kokemuksen vuoksi.

Kuljeksimme ensin hieman "laidemmalla" ohitellen mallikkaasti vastaantulevat koirakot ja lopuksi pyyhkäisimme Hämeenkadulle jouluvilinään. Piipahdimme myös Keskustorin jokavuotisella Joulutorilla herättämässä hilpeyttä ja aiheuttamassa jopa ihastuneita käsien ojenteluja... Ja pakko myöntää, että olivathan nuo pikkupojat melko hellyyttävä ilmestys kylki kyljessä kulkiessaan.

Tässä pikkupojat nautiskelevat Tammerkosken maisemista

Tänään oma rakas perroherra Paddingtonimme viettää 2v. syntymäpäiväänsä, herkuttelun, kavereiden ja reenaamisen merkeissä, kuinkas muutenkaan.

Juhlapäivän liikutuksissa meikäläinen vajoaa hetkeksi valokuva-albumiin katsomaan pikkuperrokuvia ja ajattelee kaikkia niitä ihania asioita, mitä Elmo on tuonut elämääni..

Olen saanut:

 Uskollisen ystävän ja perheenjäsenen isolla P:llä

Loistavan reenikaverin ja ikuisen opettajan

Uusia ihania ystäviä ja monia, monia ikimuistoisia hetkiä

 *niisk* Olen siis saanut kaiken sen, mitä toivoa voi ja vielä paljon extraa päälle *niisk*

Kiitos Marille tästä mahtavasta pikku pakkauksesta!

___________________________________________________________________

PS. Olen myös saanut oppia suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä ;) sekä todeta, että tosi rakkautta ei edes välimatka voi laimentaa. Kiitos Vili!

__________________________________________________________________________

Synttärionnittelut myös Lilo-siskolle

sekä

veikkapojille Leolle, Kustille, Carlokselle, Desmolle ja Ringolle

__________________________________________________________________

Tässä iltana muutamana on läheisessä metsässä ollut sangen kiihkeä tunnelma ja totta maar meikäläinenkin oli menossa mukana, tosin vaan ihan kameran takana..

Neemo-sedän lennokas lähestyminen Peppiä (Zorrazo Quesa) kohti

Auttaisikohan ilmaisen tyylinäytteen antaminen?

Ja auttoihan se!

Päästämme nyt uteliaat piinasta ja paljastamme julkisesti, että jos tämä nalkki tuottaa toivottua tulosta, meidän perheemme lisääntyy keväällä yhdellä pörröperrolla eli Pikku-Ee pääsee isoveljien kastiin.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi suuntasimme omalla, intensiivisellä vesikkoporukallamme retkelle Suomen luontoon päiväksi. Sää suosi ja 10.6km/6h kului kuin huomaamatta.

  Itsepäisyysryhmä 

Vasemmalta: Berro, Nemo, Elmo, Milli, Rosy ja Pilkku

Evästauko makkaranpaistoineen kuuluu aina kunnon retkeen!

Läheisyys lämmittää (ja Back On Track)

Vuosien tuomalla kokemuksella Milli osaa valita aitiopaikat

Makkaranpaistoa odotellessa..

Koirien eväiden jäähdyttely on taidetta

Allekirjoittaneen edellisen yön pikkujoulujen jälkimainingista, paikka paikoin sangen ruunsaasta kosteudesta metsässä sekä pimeyden tuomasta lisäjännityksesta huolimatta ( tai kenties juuri näistä johtuen..) päivä oli jälleen suorastaan ratkiriemukas ja sekä koirat että ihmiset palasivat koteihinsa väsyneinä, mutta hyvin onnellisina.

Elmo kävi perinteisissä kilpirauhasen kontrollikokeissa ja eilen tulleet tulokset kertoivat karua kieltään: arvot ovat muljahtaneet viitekehysten ulkopuolelle eli Elpis on "sairastunut" kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pikku-Eellähän ei ole minkäänlaisia oireita eivätkä arvot onneksi olleet aivan mahdottoman kamalat, mutta kyllä kyyneleitä tuli kuitenkin vuodatettua.

Tietoa sulateltuani ja asiasta kahden eläinlääkärin, Elmon kasvattajan sekä muutaman vesikkokaverin kanssa puhuttuani päätin, ettemme aloita vielä lääkitystä, vaan seuraamme arvoja noin puolen vuoden välein. Mahdollisten oireiden alkaminen tietysti muuttaa asian. Lääkityksen aloittamatta jättäminenhän ei mitään muuta hallaa koiralle tee kuin mahdollisen kilpirauhasen tuhoutumisen, joka dramaattiselta kuulostamisesta huolimatta on missä tahansa vaiheessa korjattavissa lääkkeillä. Ja jos taas syy vajaatoimintaan on tuo harvinaisempi, aivolisäkkeestä johtuva ei lääkitykselle ole missään vaiheessa vastetta. Näiden pointtien pohjalta siis päätökseni tein.

__________________________________________________________________________________

Sitten iloisempiin kuulumisiin.

Eilen illan suussa Elmo koki iloisen yllätyksen kun Milli ja Nemo tulivat yhteisen lenkkituokiomme jälkeen meille yökyläilemään.

Haukut kulkivat paikasta toiseen joukkuemuodostelmassa ja meikäläinen tunsi itsensä palvotuksi kuuden nappisilmän tuijottaessa palvovasti. Lenkkeilyt, nukkumaankäynti ja ruokailut sujuivat täysin harmonisesti eikä kolmenkoiran läsnäoloa välillä edes huomannut kuin ympärilleen katsomalla.

Tässä odotetaan uloslähtöä

Elmon mielestä ehkä parasta koko visiitissä oli kuitenkin Nemon ja Millin mamman lähettämä kanansiipi, joka upposi parempiin suihin jopa Milliä nopeammin, vaikkei moista herkkua oltu aiemmin maistettukaan.

Lopuksi vielä kuva, joks kertoo aika paljon Elmolla selvästi havaittavista mustasukkaisuusoireista. Koskaan ei toisia pois ajettu, mutta jokaisen tilanteen tullen meikäläisen läheisyys oli kyllä tavallista suositumpaa..

"Minä istun tässä mamman vieressä"

Koska mamman hirvestykset ovat tältä kaudelta ohi, saa perroherra myös viikonloppuisin laatuaikaa osakseen.

Tänään 22.11. suuntasimme lauantaipäivän viettoon lumiseen metsään tuntikausiksi. Matkassa olivat mukana tietenkin vesikkoystiksemme Pilkku ja Rosy mammansa kanssa. Myös meillä Pirkanmaalla on jo melko talvisen oloista, lukuunottamatta kaikenmaailman inhottavia ja estetiikan pilaavia mutakuoppia metsissä.. Joka tapauksessa auringon paistaessa "hangilta" heijastuen ja lumen pöllytessä tassujen alla oli oikein talvinen olotila.

ElmoPelmonen oli jälleen kerran varma siitä, että jompikumpi kavereista alkaa varmasti aivan onnessaan leikkiin hänen kanssaan... Kovasta yrityksestä (lue: toisia kohti säntäilyistä ja ärinästä) huolimatta Ee ei tälläkään kertaa onnistunut suunnitelmassaan. Yrittämisen puutoksesta tuota haukkua ei kyllä voi syyttää ;)

Tässä herra vaanii "huomaamattomasti"..

Ja sitten huima hyökkäys!!

Elmo oli jälleen sosiaalistumishommeleissa. Tällä kertaa sosiaalistajan asemassa.

Ystäväpiiriimme muutti kaksi viikoa sitten uusi neitokainen, jota Elmo-herra pääsi ensimmäisen vieraan asemassa viikonloppuna Hartolassa ollessamme tapaamaan. Pikkuruinen Brandy-neito on rodultaan bichon havanais ja iästään & koostaan huolimatta melkoinen pakkaus, kuten kuvista näkyy.

Heippa, kukas sää olet?

Tuutkos Elmo-setä leikkimään mun kanssa?

Sä olet mun idoli :)

Hei siis oikeesti, mikä sä oikein olet?

Elmo-setä, mikä toi on? (anatomiantunti, osa 1)

Ihqua olla Elppi-sedän jakamattoman huomion keskipisteenä

Väliäkö hällä, pääasia että leikitään!

Brandyä tulemme innolla tapaamaan jatkossakin, sen verran hyvin leikit yhdessä Elmon (melkein 2v.) kanssa luonnistuivat. Ja Elpille kaikki kunnia siitä, miten hienosti pienemmän kanssa osattiin olla.

 Kerrankin kun kameralla teki reeneissä jotain (eli oli siis muutakin kuin pilkkopimeää) tuli napsittua muutama otos hienoista ryhmäläisistämme. Aivan kaikista suorituksista ei todistusaineistoa ole, sillä piilosta käsin homma ei oikein onnistu.

 Ensin tietysti ElppiGonzales hommeleissa

Vain peräpeili jäi näkyville kun maalimies bongattiin

Ja sitten muutama "löytö"kuva

Ja lopuksi taasen pieni "sosiaalistumisrinki"

Sitten upeita kanssasisaria ja -veljiämme:

Fado ja kekseliäs tapa nauttia namit

Pippi rappustelee varmoin askelin

Siru kiitää kohti hajujen lähdettä

Venla vauhdissa

Hallilta autolle mentäessä reeni-ilo muuttui hetkellisesti -suruksi, kun Elmo kävelikin autolle kolmella tassulla. Kotona hierottiin vähän ja yön levon jälkeen entinen perropoika oli palannut. Ei merkkiäkään mistään vammasta. Onneksi. Sen siitä saa kun kouhottaa töissä ollessaan niin tohkeissaan ettei ymmärrä varoa liukasta lattiaa..

Kiitos tuhannesti Leenalle reenimahdollisuudesta! Ja Eevalle meitin kuvaamisesta!

Ja koko ryhmälle olemassaolosta ;)

Kuluneet viikot ovat kuluneet enemmän ja vähemmän hirvestyksen ympärillä pyörien ja touhuilut ovat jääneet keskimäärin kolmeen iltaan viikossa. Elmosta tämän huomaa parhaiten viikonloppuisin ollessamme Hartolassa: mummua ulkoilutetaan oikein urakalla ja siltikin koko ajan pitäisi jotain tekemistä kehitellä. Ehkä paras "oivallus" Elmolta oli polttopuutalkoisiin osallistuminen: Perroherra kantoi täysin spontaanisti halkoja pilkkomapaikalta puukasalle vaikka kuinka pitkän aikaa.

Eräänä aamupäivänä perinteisellä "iltavuorolenkillämme" bongasimme ojasta kaksi sorsaa uiskentelemasta. Tai siis totuuden nimissä lienee pakko täsmentää, että meikäläinen ne sorsat hokasi, ei Elppi Gonzales joka kulki noin metrin päästä ohi. Jotta hieno havainto ei olisi mennyt sivu suun, otin pikku-Een hihnaan ja näytin herralle otukset ojassa. Muutaman kerran Elmo kallisteli päätään ja kun sorsat nousivat lentoon, katseli hetken perään taivaalle.. Karvakorvaamme ei siis suuremmin tämä luonnon ihmeellisyys hetkauttanut..

Sattui olemaan kamera taskussa, joten laitetaan nyt todistusaineistoa tästä "hieman-poikkeavasta" pariskunnasta

Pakkohan se oli taas päästää sisäinen addikti valloilleen ja napata yksi poseerauskuva

Mikä on paras tapa viettää lokakuista, pimeää ja märkää arki-iltaa? Vastaus kuuluu: makkararetkellä!

Niinpää pakkasimme Sarin kanssa autoon itsemme ja 5 x vesikoiria sekä eväät ja huristelimme pimeään metsään. Mukavasti kului muutama tunti lenkkeillen ja nuotiopaikalla makkaraa paistellen. Koirat "viihdyttivät" itseään keskustelemalla lammen takaa kuuluvan kaiun kanssa ja Elmo todisti olevansa todella miehinen mies pomppaamalla noin puoli metriä ilmaan kun sanomalehti tippui penkiltä maahan. Voi mamman pientä.. Muutenkin olo oli todessa turvallinen kun viereisestä pusikosta ilmaan pyrähtänyt lintu sai aikaan kamalan vesikoiraspurtin.. pois päin.

Säkkipimeydestä johtuen valokuva on melko "taiteellinen"

vasemmalta: Neemo-setä, Milli, Elmo ja Pilkku. Rosy sulautui pimeään liian hyvin.. 

Metsästysloman vuoksi uutinen saapuu hieman viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Piipahdimme siis 27.9. Vesilahdella Pelastuskoiraliiton kokeessa kauhusta kankein mielin ja seuraavassa tulos:

Maastoetsinnän hakukoe, peruskokeen pimeäosuus

  HYVÄKSYTTY  

Elmo oli H-Y-V-Ä!! Hallittavuus ja luoksepäästävyys erinomaisia, häntä viuhuen moikattiin testaaja, seuraaminenkin ihan mukavaa ja paikallaolossa eväkään ei värähtänyt.

Maastossa oli kova tuuli ja alue oli nouseva. Lähdimme kiertämään aluetta tuulen alapuolelta ja samalla myös matalammalta puolelta. Alussa Elmo nuuhisteli kovasti alueen rajan tuntumassa ja oma uskoni alkoi hetimiten horjua. Yhtäkkiä Ee kuitenkin sai nenäänsä molekyylejä ja pinkaisi suoraan ohitsemme metsään. Ja takaisin tultiin rullan kanssa. Ilmaisu hienosti nappiin ja samalla ohjaajan jännityskin hieman laukesi.. Palasimme suunnitelmaan ja melko pian havaitsin koiran touhuavan kovasti jotain sivusuunnassani metsässä, joten päätin poiketa suunnitelmasta ja tarkistaa koissun reaktiot. Kovin paljon en ehtinyt lähentyä kun Elpis tulikin vastaan rullan kanssa. Näytöllä pikku-Ee erehtyi hieman puskasta, mutta pienen pähkäilyn jälkeen löysi lähtöpisteensä parin metrin päästä. Palasimme jälleen suunnitelmaan ja jatkoimme alueen kiertämistä. Muutaman kerran kävin tarkastamassa Een reaktioita... Kerran Elmo tuli aivan läheltäni, puun takaa rullan kanssa. Epäily iski heti kun koiraa analysoin ja totesin, ettei kyseessä ole ilmaisu. Tätä päätöstäni vahvisti se seikka, että Elmo kiersi allekirjoittaneen varmuuden vuoksi muutaman metrin säteeltä kuin ajatellen, että "toistamiseen tuo ei tätä pilaa". Lopulta havaitsin perroherran tonkivan kovasti eräässä louhikko-montussa. Ja hetken kuluttua odotus palkittiin ja haukku toi rullan. Näytölle pingottiin intopiukassa ja todentotta, Ee oli naminsa ansainnut.

Aikaa meni n. 20 minuuttia ja suoritus oli kaikilta osa-alueiltaan onnistunut.

Loma aloitettiin siis loisteliaissa tunnelmissa... Elmon aika kului vahdatessa, kun mummu laittoi mamman ansaitsemia hirvenlihoja pakkaseen..

Vietimme ihanan syksyisen päivän vesikkoystäviemme seurassa retkeillen. Tälläkertaa suuntasimme matkamme Kiikoisiin ja tallustelimme luontoreitillä 15km rupatellen, maisemia ihaillen ja sieniä poimien ;)

 Joukkopohdintaa: Mikäs sieni tämä oikein onkaan??

Vesikoirat (vai pitäisikö sanoa -jänikset) nauttivat täysin rinnoin

Ryhmä-rämä pitkospuilla

Ja tietysti poikkesimme kunnon retkeen kuuluvasti laavulle eväitä nauttimaan.

Syötkö sää siellä jotain???

Ryhmäpotretti laavulta

Vasemmalta Elmo, Nemo, Milli, Pilkku ja Rosy

Vielä loppumetreilläkin virtaa riitti armottomaan tutkiskeluun...

ja peltohepuleihin! (luvassa hullu-Ee ja ladyt)

No niin... Kävimme siis männä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pelastuskoiraliiton hakukokeessa, peruspimeä-sellaisessa.

 Ohjaaja panikoi etukäteen eniten luoksepäästävyys- ja hallittavuusosioita, mutta jälleen perroherra Paddington yllätti. Kumpikin testaaja (mies ja nainen) nuuskuteltiin muina miehinä häntä heiluen ja rapsutuksiakin otettiin vastaan  Hallittavuudessa oli 50m seuraaminen taluttimetta ja 3min paikallamakuu, joista myös hatunnosto pikku-Eelle! Emme aiemmin ole harjoitelleet seuraamista noin pitkää matkaa ilman namia.. Ja paikallaolossakin karvakuono vain tuijotti ihmistänsä herkeämättä ilman elettäkään ylösnousemisesta!

Sitten se maasto-osuus... * huah *.. Suuri maastoauto kuljetti meidät koepaikalle. Kävelimme autolta muutaman metrin testaajien luokse, tein etsintäsuunnitelman ja sitten vaan koiralle vaatteet päälle ja menoksi.Lähdimme alueelle kulmsata ja heti aluksi Elmo pinkaisi eri suuntaan kuin muu joukko. NORMAALISTI olisin hihkaissut koissulle uutta suuntaa, mutta tällä kertaa en.. Miksikö? Ei aavistustakaan... Kävelimme ehkä 5 metriä kun kulkusen kilinä lähestyi takaa (siis aivan alueen reunalta). Käännyin katsomaan ja Elpis juoksenteli rulla suussa. NORMAALISTI olisin jatkanut matkaa koska tuo käytös on Een "rauhoittumisrituaali" silloin kun kierrokset ovat kovat. Koira ei tuo rullaa ylpeydestä soikeana kuten oikeassa ilmaisussa vaan lönköttelee siellä täällä. Mutta tällä kertaa käännyin koiraan päin ja pienellä kyykistymisellä ikäänkuin painostin tuomaan rullan. Liinaa kiinnitellessäni sanoin ääneen epäilykseni olevan todella suuret... Ja silti: Naps! Lukko kiinni.

Näytä -sana sai koirassa aikaan hämmennystä. Herra pyöri jaloissa ja katsoi kuin sanoakseen "mitä sä mamma sekoilet, enhän mä tätä tarkottanu". Siis virheilmaisu ja hylätty tulos.

Analyysinä voin todeta olevani jännityksen alla lähes lobotomialeikkauksen jälkitilantasolla. Ei siis minkäänlaista järjen juoksua tai edes ihan arki-ajatteluakaan. Näihin samoihin suuntauksiin liittyivät kaikki kannustusjoukotkin..

Elmolle otettiin terapiana yksi ukko ja se menikin (yllättäen!) aivan mainiosti. Jopa testaaja oli aidosti pahoillaan alun kämmistä. Sanoi, että meikäläisen erinomaisella etsintäsuunnitelmalla ja tuolla koiralla olisi homma hoitunut hienosti!

Kun Elmo täytti n. 1.5 vuotta, jokin muuttui. Aiemmin niin valtavan avoin ja ihmisrakas perropoika alkoi kummaksua joitakin ihmisiä kertoen tunteensa kumealla kurkkumurinalla, kun tämä ihminen tuli rapsuttelemaan.

Aluksi syynä käytökseen epäiltiin olevan epäluuloisuus ja pelko, joten koiraa palkattiin rapsuttelun yhteydessä nameilla. Tämä ei tuottanut toivottua tulosta vaan murina jatkui ja niinpä koiruutta analysoitiin uudestaan. Uudeksi näkemykseksemme muodostui epävarmuus yhdistettynä matchoiluun -kompleksi ja haukkua alettiin tiukasti komentaa ei-toivotusta toiminnasta ja kehuttiin "hiljaisella hetkellä". Oleellista oli myös se, ettei rapsuttelu koskaan loppunut muulloin kuin hiljaa oltaessa. Tämä versio tuntui auttavan ja kielto hiljensi koiran ainakin joksikin aikaa.

Ja sitten se iso mutta.

Koko aikana tämä käyttäytyminen ei ole koskenut kaikkia ihmisiä. Osaan ihmisistä Elmo suhtautuu vieläkin Rakastan sinua-mentaliteetillä. Tuttuus ei merkitse. Sukupuolella ei ole väliä. Eikä iällä. Eikä koolla. Eikä paikalla. Eikä asennolla. Eikä tilanteella. Jokin kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti eri ihmisten välillä, MUTTA mikä?

Rattaat raksuttivat päässäni raivoisasti kun koitin epätoivoisesti pohtia yhtäläisyyksiä murinan "uhrien" välillä.. Ja kerran se sitten tapahtui, herneet kohtasivat toisensa. Koira!! Ihmisillä, joille Ee säännönmukaisesti murisee on uroskoira. Tarkemmin sanottuna uroskoira, jonka kanssa Elpillä on ollut jokin pienempikin konfliktitilanne. Narttujen omistajille ei murista.

Koska teoria tuntui lähes mahdottomalta, testasimme sen eräissä tokokisoissa turisteina ollessamme. Ensin Elppistä rapsutteli meille hyvin tuttu ihminen, jonka uroksen ja Een välillä on "ikuinen jännite" ilman mitään yhteenottoja. Murina alkoi, mutta loppui kylläkin kun kielsin. Seuraavaksi pyysin erästä kilpailuun osallstuvaa, itselleni täysin tuntematonta ihmistä rapsuttelemaan Elmoa. Elmo riemastui, häntä vispasi ja syvä hiljaisuus vallitsi. Tilanteen jälkeen selvitin henkilön koirataustaa: hän on nartun onnellinen omistaja. BINGO!

Testi nro 2. Reeneissä pyysin paikalla olevia ihmisiä käymään kyykkyyn rinkimuodostelmaan. Seisoskelin itse neutraalina ja Elmo sai spontaanisti lähestyä ihmisiä. Ensin herra meni tutuimman (Piparin mamma, joka on suosittujen ihmisten Top 5:ssa) luokse ja häntää heiluttaen seurusteli tämän kanssa. Ja sai namia. Seuraavaksi kohteekseen Elmo valitsi kahden ihanan vesikkoneidin omistajan, joka sai myös osakseen iloa ja ystävällisyyttä. Ja taas Ee sai namia. Viimeisen henkilön luokse menemistä hieman harkittiin. Tällä henkilöllä on vesikkouros, jonka kanssa Elmo viikkoa aiemmin joutui "käsirysyyn". Lopulta uteliaisuus ja ahneus veivät kuitenkin voiton, mutta koko koiran olemus oli muuttunut. Häntä ei heilunut vaan oli aivan liikkumatta pystyssä ja liikkeet olivat jotenkin varovaisia entisen ilosen sijaan. Koskettelu siedettiin jollain tavalla namin toivossa, mutta koko olemus oli varuillaan. JACKPOT!

 Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, ihmiseen suhtautumisen ratkaisee ilmeisimmin hänen koiransa. Toisaalta, koska tapaamme näitä epäilystä herättäviä ihmisiä aina vain heidän koiriensa seurassa, lienee selvää, että Elmo yhdistää ihmiset tiiviisti heidän koiriinsa. Seuraavaksi koitamme selvittää, onko uroksella väliä eli riittääkö pelkkä uroksen haju vai kohdistuuko epävarmuus ainoastaan tiettyjen urosten omistajiin. Enää tarvittaisiin sellainen omistaja, jonka uroskoiraa Elmo ei ole koskaan nähnytkään...

.

* Haluan vielä lopuksi korostaa, etten yritä/halua tehdä Elmosta yltiötuttavallista

kaikkien-ihmisten-rakastajaa vaan pyrimme siihen, että voin luottaa koiran

sietävän vieraiden ihmisten kosketukset silloin kun tilanne sitä vaatii *

. 

( Ps. Tuon testi nro 2:n lopuksi annoin "epäilyttävän" ihmisen leikkiä Elmon kanssa ja tämä tuntui laukaisevan jännityksen aika taidokkaasti. Leikki oli iloista ja kaikin puolin elmomaista. Ja mikä parasta, leikkihetken jälkeen Ee hakeutui tämän henkilön läheisyyteen iloisempana ja rennompana kuin aiemmin. )

Olimme viime sunnuntaina agilityn jälkeen lähdössä perinteiselle jäähdyttelylenkille ystäviemme Marin ja Pilkun kanssa. Kävelimme kentän laidalla kulkevaa tieuraa pitkin kohti metsänlaitaa kaikessa rauhassa... Kun yhtäkkia, varoittamatta ja ilman mitään syytä kentältä hyökkäsi koira. Pilkku oli etunenässä ja joutui näin ollen ensisijaiseksi kohteeksi.  Koira oli vesikoirapoikiin verrattuna iso ja roteva, joten onneksi se halusi ilmeisesti vaan kovistella eikä tullut tappamisen meiningillä... Siinä olisi ollut nimittäin vitsit vähissä... Toisen koiran omistaja ei saanut koiraansa pois vaan lopulta joku ulkopuolinen henkilö sai otteen koiran pannasta ja tilanne loppui. Lähdimme metsään jalat ja kädet edelleen täristen... Takaisin tullessamme jäimme metsänreunaan tarkastamaan tilannetta kentällä. Näimme kolme koiraa, joista kaksi oli kiinni ja yksi reenaili jotain kentällä. Päätimme vahingosta viisaastuneina jäädä odottamaan kauemmas, että omistaja ottaisi koiransa kiinni. Ihminen huomasi meidät ja lähti kohti autoaan. Ajattelimme tietysti hänen hakevan hihnaa tai laittavan koiran autoon, mutta näin ei käynytkään vaan koiralle haettiin lelu ja hommailu kentällä jatkui. Luotimme tietysti koiran ilmeisimmin olevan omistajallaan hallinnassa, koska hän ei pitänyt tarpeellisena kytkeä tätä vaikka näki meidän tulevan, ja niin lähdimme tietä pitkin kohti autojamme. Ehdimme kävellä pienen matkan kun KOIRA HYÖKKÄSI! Se tuli kaukaa kentältä suoraan päälle, ilman mitään syytä! Tälläkertaa Elmo oli kohteena, ehkä onneksi, sillä pikku terrierin hampaan upposivat lähinnä turkkiin, jota Pilkulla ei juuri nyt ole. Terrierin omistaja huusi ja yriti saada koiraansa pois, me potkimme ja yritimme suojata koiriamme. Lopulta ihminen sai koirastaan otteen ja tilanne laukesi. Mutta perropojat olivat järkyttyneitä isolla J:llä. Ne vapisivat ja juoksivat hännät alhaalla autoille.. Ja heti kun luukku avattiin, kumpikin loikkasi kiireesti sisälle.

Viikko enne tapahtunutta oli tapahtunut myös päällekäyminen. Sillä kertaa Pilkku oli suorittamassa rataa A:n kontaktilla kun kentän laidalta hyökkäsi päälle pieni terrieri. Pilkku sai huuleensa ikävän, läpi asti menevän reiän, joka vaati eläinlääkärissä käynnin ja antibioottikuurin. Tämän kerron vain, jotta kokonaisuus tulisi selväksi.

____________________________________________________________________

Kaikissa näissä kolmessa tapauksessa on ikävä kyllä jotain yhteistä:

1. yhdellekään ei ollut pienintäkään syytä vaan vieras koira vaan päätti tulla päälle

2. koirien hallinnassa on ilmeisen suuria puutteita, koska käskyt menivät kuuroille korville

3. yhdenkään koiran omistaja ei pahoitellut eikä kysynyt kuinka kävi (uskomatonta mutta totta!)

Summa summarum. Miten tällaista voi tapahtua lajissa, jossa koiran hallittavuus on ensisijaisen tärkeää, koska koirat ovat irti ja yleensä kierroksilla innokkuuden ja nopeatempoisuuden takia? Miksi ihmiset asettavat toiset koirakot alttiiksi vaaratilanteille tulemalla kentälle selvästi aggressiivisen koiran kanssa? Ja kuinka kummassa on mahdollista, että OMISTAJA EI OLE PAHOILLAAN, vaikka hänen koiransa käy syyttä vieraan koiran päälle?

Asia ei jäänyt meidän osaltamme tähän. Seuramme "korkeampaan" henkilöön on otettu yhteyttä ja asia tullaan käsittelemään toimikunnassa vakavasti. Tällaisiaa asioissa on kuulema tiukka linja, mutta ilmeisesti sattuneista tilanteista ei läheskään aina hiiskuta eteenpäin vaan ne painetaan villasella. Haluaisin kovasti tietää miksi... Pöyristyttävää, etteivät ihmiset tämän enempää välitä reenikavereistaan!

(anteeksi julmahko sävy, tapahtumat vaan edelleen kuohuttavat tunteita)

Koska Elmo on osa perhettämme sekä oleellinen osa elämäämme, halusimme osaan hääkuvista myös perroherran mukaan.

Tässä yksi otoksista:

Päätimme tehdä uuden aluevaltauksen ja laittaa näytille muutaman videopatkän pohjoisen lomaltamme. Kuvaus tapahtui tavis-kameralla, joten laatu on sen mukaista..

Elppis keppihommeleissa

Laituriloikka ala Elppi Gonzales

ElmoPelmosen huoltajien avioliittoon astumisen jälkeen suuntasimme koko perheen voimin lomailemaan Raanujärvelle, Ylitornioon. Matkaseurueeseemme kuului oman poppoon lisäksi mökin "omistajaihmisiä" eli kummitustyttömme Lotta sekä edellämainitun vanhemmat ja kolmas kummitus plus 2x isovanhempia. Matka n. 700km taittui pikkubussipakettiauto-härdellillä rattoisasti ja pakko oli todeta, että kyllä se sopu aina sijaa antaa

Elmo ja Lotta (2v.) löysivät jo menomatkalla yhteisen sävelen

Välillä koitettiin kuluttaa aikaa lepäilemällä

Pikku-Ee osasi ottaa ilon irti ja "heittää vapaalle" (= tunkeutua kaikkien syliin rapsuteltavaksi)

Kun kerran Lapissa oltiin niin laitetaan nyt sitten kuva yhdestä niistä lukemattomista poroista, jotka yrittivät tyyrätä itseään automme alle..

Saimme kunnian visiteerata Raanujärvellä nyt jo toisen kerran ja olimme jälleen aivan myytyjä pohjoisen kauneuteen ja rauhaan. Ilmat suosivat todenteolla ja mötiäisetkin pysyivät poissa. Elpis rentoutui uiskentelemalla ja kuljettamalla keppejä ihmiseltä toiselle heittäjän toivossa. Ja kyllä me sitten vähän reenattiinkin.. Kiitos vaan kolmannelle kummitukselle metsässä makaamisesta

"Riistaviettinen" vesikoirapoika

PleasePleasePlease.. Eikö kukaan voisi... Edes kerran..

LOISKIS!

"Kiitosta vaan! Kukas olisi seuraava.."

Elmo osallistui myös reissuumme hillasuolle. Suojuoksu nosti varmasti perroherran mukaan "Pirkanmaan Suurimmat Pakarat"-kilpailuun, sen verran siellä loikittiin ja kirmattiin. Ensin herra maistoi ikäänkuin kokeeksi yhden lakan kädestä tarjottaessa, sitten nappasi itse varvusta kun piti varresta kiinni ja lopulta etsi & haukkaili edetessään suoraan mättäiltä. Hassu koira!

Pakollinen poseeraus kauniissa suomaisemassa

Ylin-marjapoliisi hra Pelmonen tarkkailee toimintaa

Piipahdimme eräänä päivänä pikku road tripillä ja osoitimme etäläsuomalaisuutemme heilumalla kameran kanssa eräässä turistikohteessa..

Porot aistivat polttavan katseen porautuvan itseensä..

.. ja kyylääjä ei olekaan järin kaukana (Ee siis kirjaimellisesti vain kyyläsi, ääntäkään ei päässyt)

Loman puolivälissä oli paikka paikoin aistittavissa jo pientä lepotaukojen hyödyntämistä, mutta silti varsinaisesta väsymyksestä ei kyllä ollut tietoakaan. Paitsi öisin, jolloin kyllä nukuttiin niin että kuorsaus vain kuului..

"Ai sää teet polttopuita, annas kun mää kannan niitä tonne nuotiopaikalle"

"Jos mää vaan ihan pikkusen lepuutan luomiani välillä.."

Valvova silmä seuraa jokaista liikettä...

tai ainakin melkein

Loman viimeisenä päivänä järvessä luttaaminen kostautui: koira ei istunut eikä mennyt maahan, olo näytti hankalalta ja häntä oli kuin lehmällä --> tutustuimme vesihäntään. Paluumatka meni kipulääkkeen voimin, 95% seisten, mutta kotiin päästiin ja olo olikin seuraavana päivänä jo helpottanut hieman. Vain puoliksi veltto häntä muistuttaa loman ihanuuksista! Ja silmäluomessa oleva vekki..

Mamman selviydyttyä polttareistaan suuntasimme su 20.7. tapaamaan sisaruksia jokakesäisille pentue-treffeille.Tälläkertaa kohtasimme Pirkanmaalla ja paikalle saapuivat itsemme lisäksi veikat Leo ja Kusti mammoineen sekä siskolikka Lilo mammansa kanssa. Ilmassa oli ajoittain melko paljon kurkkuäänteitä kun veljet mittailivat toisiaan. Eivätkä siskon juuri alkavat juoksut varmasti ainakaan helpottaneet sähköistä jännitettä.. Kaksijalkaisilla riitti juttua koissuista tuntikaupalla ja lopulta kotijoukotkin alkoivat jo soitella perään ;)

Aloitimme yhdessäolon hyvin vesikoiramaisella tavalla ja käyskentelimme läheiselle järvelle pulikoimaan.

Veikkapojat Elmo ja Leo keppihommissa

Systerin tyylinäyte

Kusti rakastaa siskoa ;)

Näin pomppaloikkaa perroherra

Mihin se veikka katosi??

Märkinä, haisevina ja onnellisina siirryimme seuraavalle etapille: laavulle makkaraa paistamaan :)

Veljekset kuin ilvekset

Lilon ja Leon halipusu

Neiti, saisinko vielä yhden samanlaisen?

Mistä tunnistat meidän pentueen.. ;)

Eblomkin mielestä sisko on ihan jees

Ja sitten taas se perinteinen ryhmis

(vasemmalta Kusti &mamma, Leo & mamma Elmo ja Lilo)

Kusti-veikan tapasimme lenkkeilyn merkeissä vielä maanantainakin, mutta kamera oli pakko jättää pois völjysta taivaalta satavien märkien juttujen takia.

Kiitos kaikille mukanaolijoille! Viimeistään ensikesänä tavataan taas, toivottavasti myös muut pääsevät silloin mukaan!

Vietimme traditionomaisen Pirkanmaan vesikoirien viikonlopun Kintulammen ihanissa maisemissa auringosta ja hyvästä seurasta nauttien.

Takana on ulkoilua, "armotonta" reenaamista (ks. Treenipäiväkirja), uiskentelua, saunomista, makkaranpaistoa ja loistavassa seurassa oleilua. Ja lukuisia antoisia keskusteluja, koirista kuinkas muutenkaan ;)

Mukana menossa oli parhaimmillaan 23 nelijalkaista ystävää ihmisineen eli vilskettä ja toimintaa todella riitti.  Seuraavassa muutamia kuvia sekalaisesta sakistamme..

Elmo, Taco ja Evi luttaamassa

Haukkujen joukkohysteria ei sallinut kenenkään liikkua salaa..

Innostuneet esineruutuilijat Milli ja Elmo

Taco, siskonsa Evi ja Rosy vilvoittautuvat

Elmo ja Vili, paita ja peppu, tapasivat toisensa neljän kuukauden tauon jälkeen. Aluksi murkkuikäisten poikain keskustelu tapahtui lähinnä kurkkuäänteillä ja Elmo oli EDELLEEN sitä mieltä, että kahden uroksen välinen astuminen on oikeaoppista toimintaa.. Vili taasen on jo kasvanut tämän vaiheen ohi.. Niinpä pojat mammoineen poistuivat takavasemmalle toivoen pientä "pyöräytystä" koirien välillä.. Mutta leikkiähän nuo kaverukset alkoivat niin että mättäät vaan pöllysivät  Ja astuivat toisiaan vuorotellen ihan innoissaan.. Sanalliset kiellot toimivat vain hetken eikä koissuja raskinut kiinnikään koko aikaa pitää. Niinpä läsnäolijat orientoituivat jatkuvaan hävyttömyyden läsnäoloon..

Kunnes lauantai-aamuna allekirjoittaneella välähti: Koirankorjauskirja -> kolinapurkki.

Ja niin askartelin tyhjästä tölkistä, kivistä ja laastarista taskuun rankaisuvälineen. Kauaa ei todellakaan tarvinut oikeaa hetkeä odottaa ennenkuin purkki räsähti ensimmäisen kerran kallioon.. Ja musta-ruskeasta möykystä irtaantui salamana kaksi erillistä hahmoa. Sama toistui vielä kaksi kertaa kokoajan pitenevillä väliajoilla.. Ja sitten se loppui  Sunnuntaina, aivan viimemetreillä linkosin purkin vielä kerran, mutta muuten homma onnistui aivan täydellisesti: pojat leikkivät keskenään kuin miehet ikään: painia ja leikki-puremista.

Ja mammat olivat liikuttuneita siitä, kuinka edes muutaman kuukauden erossaolo ei himmennä näiden turrukoiden ystävyyttä vaan aina ollaan kylki kyljessä (tai siis Een kylki Viin polvissa..). Tämä lienee sitä kuuluisaa "Ikuista ystävyyttä", jota meistä jokainen kohdalleen toivoo..

Kaikilla oli iltaisin nuotiolla turvallinen olo, koska Neemo-sedän silmä valvoi pimeyteen.. (tosin, lauantai-iltana tämäkin silmä luppasi..)

Tälläkertaa Tse-reeneissä 7.7. oli aivan ihana tilaisuus saada oikein action-valokuvia kun Maria ja Manu vierailivat meitin ryhmässä ja ensimmäisenä mainitulla oli kamera mukana.

Tässä siis muutamia ihania otoksia, kaikkien takana Maria Kekkonen. Kiitos Maria!

Ensin tietysti meitistä ittestämme

Tässä lähdössä duuniin..

Maalimies on löytynyt

Ja sitten riekutaan lussupallon avustuksella!

Sitten karvaisten kollegojen tyylinäytteitä..

Berro ja täti keskustelevat syntyjä syviä

Pipari-haukku hommissa

Luka menisi jo, mutta muut vaan seisoskelee

Kielo-neito pukeutuu

Pompiitti herkuttelee ansaitusti

Sohvi osaa poseerata!

Pikku-Bobbyn makkararinki

4.-6.7. vietimme ystistemme kanssa aurinkoisen viikonlopun läheisellä Teivon raviradalla koiramaisen vauhdikkaassa ulkoilmatapahtumassa. Monenmoista hännänheiluttajaa oli kerääntynyt paikalle ja saimme ihastella toinen toistaan mahtavampia suorituksia radoilla. Ja tietysti shoppailla ;)

Tapahtuman järjestäjänä toimi oma agilityseurammee Ylökk, joten mamma oli talkoolaisena lauantai-päivän, mutta onneksi kiltti Mari-ystävämme Rosyn ja Pilkun kera pitivät tuona aikana pikku-Eelle seuraa. Kiitos Kaverit!

Elmo myös tuotiin hengailemaan tapahtumapaikalle mamman pitemmän tauon ajaksi. Tälläkertaa Rosy-rouva jäi talon vahdiksi ja poijjaat olivat liikkeellä kahdestaan. Aluksi Ee ja Pii käyttäytyivät sivistyneesti aikuisten koirien malliin, mutta sitten tapahtui jotain, mistä emme pitkään aikaan olleet saaneet nauttia: pienet pojat alkoivat leikkiä keskenään! Painia ja ähellystä jatkui ties kuinka ja kauan, hihnat vaan hieman hidastivat vauhtia.

Halipusu :)

Tasapuolinen selätys ;)

Eikai kukaan nähnyt, kun vähän lapsetti..

Tapasimme uuden tuttavuuden, 9 viikkoisen bostoninterrieripoitsu Manun. Manu on Nasun pikkuveikka ja ihan vastustamattoman ällö-söpö ruttunaama ;)

Neemo-sedän mielestä mokoma suosiossa paistattelu ja lässytysten vastaanottaminen on ilmeisen kuvottavaa.. Totuudessa Nemskukin taitaisi haluta oman pikku kaverin ;)

Tapahtumaan kuuluvassa pukuparaatissa bongattiin tuttuja: pienimies Bobby paistatteli päivää Tiina-tätinsä sylkyssä

Lauantaina 28.6. vietimme mukavaa kesäpäivää vesikkoystäviemme Rosyn, Pilkun, Millin ja Nemon sekä edellämainittujen mammojen kanssa.

Päivä kului rattoisasti reenaillessa (lisää aiheesta Treenipäiväkirjassa otsikolla Houston, we have a problem), grillaillessa, uiskennellessa ja yleisesti hengaillessa. Ja auringon laskiessa mailleen suuntasimme vielä ulkoilemaan kesäiseen metsään.

Pikku-Ee ja Neemo-setä etäopiskelevat kentän laidalla

Milli onnistuu olemaan lähes huomaamaton ;)

Kyllä maalla on mukavaa!

"Käymme yhdessä ain.."

Pikku-Pii ja Rosy bongailevat luonnon antimia

Meidän laumamme suuntasi viettämään keskikesän juhlaa, minnekäs muuallekaan kuin Hartolaan. Viikonloppu kului näkemättä vilaustakaan järvestä, mutta muutoin sangen kosteissa merkeissä .

Timi-serkku ja ElmoPelmonen ottivat ilon irti yhdessäolosta sillä seurauksella, että sunnuntai-aamuna molemmille pojille maittoi uni "hieman" tavallista enemmän.. Ja mummin puutarha oli kuin pommituksen jäljiltä..

"Leikittäiskö Timppa-serkku? Jookostakookosta?"

"Jiihaa!!"

(toim.huom. hullu-Elppi juoksee pahaa-aavistamattomana vanhan ja viisaan Timin satimeen kun Timi jää nurkan taakse kytikseenn pikku-Een kirmatessa taloa ympäri)

Antaisiksää mullekin sitä palloa? Jookostakookosta"

" No millä mää nyt tolta sen muka saan.. Ei pysty kässäämään"

So called synttäreiden kunniaksi laitoimme Osterin hurisemaan ja nykyään meillä asuu...

Nasalis Larvatus eli nenäapina

Yhdennäköisyyttä löytyy, ei voi kieltää..

Vietimme antoisan ja ennen kaikkea ratkiriemukkaan viikonlopun 6.-8.6. Oulussa tokon SM-kisoissa. Poijaat Nemo ja Elmo olivat paikanpäällä etäopiskelemassa ja Milli kisasi VOI-luokassa. "Vapaa-ajan" vietimme meressä ja sen ympäristössä kirmaillen ja saimme seuraamme myös iki-ihanat kauko-Pivesiläiset Miron ja Jennin.

Sisämaa-vesikot lotraavat meressä

Odottaminen on toooosi raskasta..

.. välillä pitää relata

LilleriLalleri toi pointsit kotiin ollen Voi-luokan SM-nelonen

Perinteisiä poseerauskuvia Mirtsun ja mammansa kanssa, ensin koko kööri..

.. ja sitten ne edustavammat osapuolet ;)

Reenailujen jälkeen 5.6. teimme perinteisen loppulenkin suuntautuen rantaan ja pitihän pulikoinnista muutama kuvakin napata.

Kaikki vesipedot samassa kuvassa

Nemonemo, Millipilli ja pikku-Ee palaamassa kepinhakureissulta

Pikku-Pilkku ja Nemo-setä yhteisen harrastuksen parissa

Auringonlasku-potretti

Tuossa vieressä pöydällä makaa lappu, jossa kerrotaan, että tänään 31.5. Elmo ja allekirjoittanut ovat osallistuneet Suomen Pelastuskoiraliiton maastoetsinnän hakukokeen peruspäiväosaan ja suorittaneet sen

 HYVÄKSYTYSTI

Olen niin ylpeä koirulista, joka meikäläisen kamalasta jännitystilasta huolimatta hoiti homman kotiin.

Tarkempi selostus kokeen kulusta löytyy Treenipäiväkirjasta

Kyllähän lauantai-illan toki voisi viettää saunoen, grillaillen ja olutta maistellen..

Mutta me vietimme sen ystäviemme kanssa reenaillen, kirmaillen ja polskutellen ;)

Lenkkeilyn ohessa otettiin (taas) se perinteinen potretti karvanamoista kalliolla

Team Pink Kikkels

 Miksi mennä merta edemmäs kalaan ;) Lapin maisemat löytyvät myös Pirkanmaalta.

ElmoPelmonen, latinalaiselta nimeltään Lutra Lutra

Säälikää minua ja heittäkää  minulle keppiä. Olen kovia kokenut pikku vesikoira.

Edellämainittujen uintihetkien jälkeen perroherrat viihdyttivät itseään sujuvasti löytämänsä sukan avustuksella.

Aluksi pikku-Pii ja pikku-Ee tekevät sotasuunnitelmaa

Leikittäiskös vaikka tällä sukalla?

Lällällääää... Tuu jo!

Hahaa! Kukas nyt vei pitemmän korren..

Oltaiskos kuitenkin kavereita ja unohdettais tää sukka, sillä...

.. tolla ihmisellä taitaa olla jotain taskussa

Aamupäivän helteisten hakureenien jälkeen rentouduimme 3.5. illansuussa Rosyn ja Pilkun "rannassa". Elmohan ei ole syksyn-talven-kevään aikana kastellut edes tassun kärkiään lätäköissä ja olikin aivan varma, ettei perropoikaa lutraaminen kiinnosta. Viime kesänäkään karvakorva ei "itsenäisesti" uimaan mennyt vaan ainoastaan heittelyleikkien yhteydessä, tosin silloin aivan intopiukassa.

Hetkellisen suunnittelun jälkeen vesipeto kuitenkin kuoriutui ja Eblo uiskenteli ulapalla hartain vedoin, häntä mastona pystyssä

Laiturilta loikkiminen oli kivaa.. Niin myös takaisin laiturille "räpiköinti"..

Ja olihan niitä keppileikkejäkin sitten harrastettava.. Tässä skaba Pilkun kanssa.

Tänään kotisivumme yllättivät allekirjoittaneet täysin väittämällä, että olemme käyttäneet kaiken meille annetun muistitilan emmekä näin ollen saa enää lisätä sivuille esim. valokuvia . Tämä ei kuitenkaan meikäläisiä lannista, vaan pistimme pystyyn uudet kotisivut nro 2.

Jatkossa päivitykset ilmaantuvat siis pääasiassa tälle puolelle, mutta vanhatkin sivut "pysyvine asioineen" ovat tietysti rinnalla olemassa.